Kokoukset

LC Asikkala/Kanava on Asikkalan ensimmäinen lionsklubi, jonka kaikki jäsenet ovat naisia. Tällaisista Suomessa toimivista klubeista olemme perustamisjärjestyksessä kuudes. Kummiklubimme on LC Hämeenlinna/Aulanko. Opasleijonamme oli Juha Kuittinen ja kummeina Kirsti Mantila sekä Reijo Alén. Itse olemme LC Hollola/Kapatuosion kummiklubi

Tavoitteenamme on toimia palvelujärjestönä koko Asikkalassa. Teemme jatkuvaa yhteistyötä LC Asikkalan ja LC Asikkala/Päijänne –klubien kanssa.

 Klubimme oma lippu vihittiin 5-vuostisjuhlassa elokuussa 1996. Lipun aihe on perunan ja pellavan kukka Asikkalan vaakunasta. Vääksyn kanava sekä Vesijärven ja Päijänteen vedet toistuvat myös pöytäviirissämme.

 Olemme useamman vuoden ajan sponsoroineet kunnan koululaisryhmiä osallistumaan kansainväliseen rauhanjulistekilpailuun. Vuonna 1998-1999 tuli sellainen menestys, ettei Suomessa tällä saralla oltu moista koettu. Kauden teema oli ”Rauhansiemenen istuttaminen”. Vääksyn koulun Emmi-Julia Huumon työ osallistui ensin C-piirin kilpailuun, voitti sen, ja sitten valtakunnalliseen kilpailuun ja voitti senkin ja lähti Suomen edustajana kansainväliseen loppukilpailuun. Arvostelulautakunta, jonka jäseninä on kansainvälisesti tunnettuja taiteesta, rauhasta ja lapsista kiinnostuneita henkilöitä, valitsee 24 finalistia ja Emmi-Julian työ sijoittui näiden finalistien joukkoon. Voitto tässä joukossa jäi saavuttamatta, mutta sijoittuminen 24 parhaan joukkoon oli jo voitto sinänsä.

 Maaliskuussa 2000 järjestimme SM-pilkkikilpailut. Yli 200 osanottajaa paistatteli päivää aurinkoisessa Vääksyssä, jossa tapahtumapaikkana oli Kalmarin ranta. Vesijärvi antoi saalista pilkkijöille. Rannalla maistui lihakeitto, grillimakkarat ja kahvit osanottajille.

Vuonna 2000 ryhdyimme tukemaan Suomen pojan leskeä Virossa. Ensimmäinen "kummileskemme" Lempi Arulaan valitettavasti siirtyi rajan taakse jo parin vuoden kuluttua, jolloin välittömästi löysimme rakvereläisen Suomen pojan avulla uuden kohteen Adeline Räbovõitran. Hänen kuolemansa jälkeen meillä ei ole uutta kohdetta Virossa, mutta sen sijaan tuemme Mugun tyttöjen koulutusta Nepalissa. 

 Jouluksi 2002 tuotimme levyn ”Oikea joulu”, jossa sopraano Tehi Sulonen Seppo Saloviuksen pianosäestyksellä laulaa tuttuja joululauluja. Levyn teko päätti 10-vuotisen yhteistyömme Tehin ja Sepon kanssa. He olivat siihen saakka olleet vakituiset esiintyjät järjestämissämme joulukonserteissa.

Vuonna 2012 lähdimme mukaan  "Kummilapsi Sri Lankasta" -projektiin.

 Jouluaattona hoidamme oman osuutemme sankarihaudalla vartioinnissa Asikkalan eri järjestöjen kanssa.

Piirihallituksen jäsen 

Kirsi Tevajärvi-Pärssinen 2020-2021, 2021-2022, 2022-2023

Rauhanjulistekilpailun vastaava 2019-2020, 2020-2021, 2021-2022, 2022-2023

AR-toimikunnan jäsen 2020-2021, 2021-2022

LPJ 2020-2021, 2021-2022

24.8.2021 ARS-huomionosoitus Leijona järjestön hyväksi tehdystä työstä

  Edustus piirin/liiton tehtävissä

Anja Kuittinen  LPJ 1992-1993, DC, VDG, DG 1996-1997 ensimmäisenä naisena Suomessa,  SLL:n asettama piirijakotoimikunta1997-1998,  SLL:n asettama Futura-työryhmä 2000-01

Arja Matilainen LPJ 1994-1995

Eeva Räsänen 107-C piirin PS 1996-1997

Hellevi Tupala 107-C piirin tilintarkastaja 1996-1997 ja 1998-1999, liiton varatilintarkastaja 2003-2010

Aila Tyrni 107-C piirin koulutusryhmässä vv. 1994-1997

Tarja Saari LPJ 1999-2000, APJ 2000-2001

Sinikka Taavila LPJ 2003-2004

Eila Elomaa LPJ 2007-2008

Marjaana Pylkkänen LPJ 2010-2011

Jaana Siren LPJ 2013-2014

 

Klubimme on palkittu

CFS-viiri ”5 parhaan joukossa”  POHJOLAN PUNAINEN SULKA -keräyksen 151% tuloksesta v 1999

 

Rauhanjulistekilpailu

1995-1996  Lasse Honkosen työ palkittiin C-piirin parhaana

1998-1999  Emmi-Julia Huumon työ edusti Suomea kansainvälisessä kilpailussa, jossa se sijoittui 25 parhaan joukkoon

2003-2004  Juuso Pullin työ palkittiin C-piirin parhaana

2010-2011  Salla Tanskasen työ sijoittui C-piirissä toiseksi

2019-2020 Unaja Helenin työ valittiin C-piiristä valtakunnalliseen kilpailuun

2020-2021 Nelli Savolaisen työ valittiin Suomea edustamaan kansainväliseen kilpailuun.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter