Kokoukset
Jäsenet

Lions Club Imatra  on Suomen 19:nneksi vanhin klubi.

 
Aloite tuli elokuun alkupäivinä 1954 Lahden suunnasta ja yhteyshenkilö Imatralla oli varatuomari Reino Ikävalko. Hänet voidaan siten mainita Imatran Lions-toiminnan isäksi.
 
Ensimmäisen kerran tulevia leijonia kokoontui pohtimaan klubin perustamista 20.8.1954 Valtionhotelliin. Kokouksen tuloksena neljä päivää myöhemmin pidettiin LC Imatran perustava kokous, jossa paikalla oli 17 perustajajäsentä: Päätoimittaja Uljas Apila, johtaja Veikko Haapala, ekonomi Matti Hannula, insinööri Seppo Hytönen, varatuomari Reino Ikävalko, yliportieri Alfret Kiho, toiminnanjohtaja Erkki Komulainen, ekonomi T.V.K. Laurell, hammaslääkäri Yrjö Laurila, eläinlääkäri Julle Lönn, johtaja Risto Miikki, DI Lauri Parkkinen, teknikko Jaakko Saarelma, toimitusjohtaja Matti Simanainen, DI Klaus Sormanto, toimitusjohtaja Viljo Tuomi ja DI Lars Westerholm.
 
Matti Simanaisesta hieman lisää: Hän oli painin 73-kiloisten maailmanmestari 1950 ja painin Suomen mestari 1947 ja 1949. Hänhän oli yksi klubimme perustajajäsenistä ja silloin kun nämä sivut tehtiin (2010) ainut joka oli vielä elossa. Selvisi myös, että hän oli kuollut Kanadassa 20.11.2010 eli pian näiden sivujen teon jälkeen. Hän muutti Kanadaan joskus 1960-luvulla. Hänen muistokivensä on Korven Hongan toimesta pystytetty Korvenkylän seurojentalon pihalle joskus 2000-luvulla.
 
Nuoren klubin ensimmäinen suuri voimainponnistus oli Lions-liiton valtakunnankokouksen järjestäminen 1959. Imatralle saapui 331 edustajaa Suomen klubeista. Kokoukseen osallistui myös järjestön kansainvälinen presidentti Dudley Simms USA:sta.
 
LC Imatralla on ollut kaksi piirikuvernööriä: Risto Miikki 1970 ja Pekka Pekonen 1982. Oman lipun klubi sai 1979. Sen suunnitteli K-H. Lahti.
 

 

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Tapahtumia
Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter