Kokoukset

LC Jalasjärvi toimii tällä kaudella seuraavin periaattein:

Toiminta-ajatus

Teemme yhdessä työtä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi sekä ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja muiden apua tarvitsevien tukemiseksi. Toiminta tarjoaa jäsenelle mahdollisuuden toimia sosiaalisessa yhteisössä, kehittyä ihmisenä ja kehittää johtamistaitoja sekä solmia kontakteja kotimaassa ja ulkomailla.

 

Teema 2011-12: LUOTAN SIIHEN

Kansainvälinen teema, LUOTAN SIIHEN, haastaa piirien ja klubien lionit osoittamaan heidän luottamuksensa sitoutumalla ja ilmoittamalla halustaan osallistua.

Kansainvälisen teeman tavoitteet ovat:

1) Luotan palveluun ja klubin jäseniin. Tärkeä uusi alue palvelumme laajentamisessa tänä vuonna on ympäristönsuojelu. Tavoitteena on istuttaa maailmanlaajuisesti miljoona puuta.

 2) Luotan tulevaisuudestamme huolehtimiseen. Edistämme Lions Quest -ohjelmaa antamaan tärkeitä taitoja maailman nuorisolle. Laajennamme nuorisoaktiviteetteja, jotka kannustavat positiivista itsetuntoa ja kasvattavat itseluottamusta.

3) Luotan johtajiin.

4) Luotan omaan maineeseemme. Tänä vuonna kannustamme klubeja ja piirejä aloittamaan verkkosivujen lisäksi Facebook -sivujen käytön.

5) Luotan takaisin antamiseen. Palvelun lisäksi lionit antavat omista resursseistaan. Edistämme lahjoituksia LCIF:lle klubeilta ja yksityishenkilöiltä.

 

Lionit ovat 1,3 miljoonan miehen ja naisen verkosto 205 maassa ja maantieteellisellä alueella. Lionit työskentelevät yhdessä vastatakseen erilaisiin haasteisiin ja tarpeisiin omilla paikkakunnillaan sekä eri puolilla maailmaa.

Lions Clubs Internationalin uutiset