Kokoukset
Jäsenet

Heikki Rantatupa


LIONS CLUB JYVÄSKYLÄ 1954-2004


50-vuotishistoria

 

 

 

 

 

SISÄLTÖ

SANANEN SAATTEEKSI 1
LC JYVÄSKYLÄN HISTORIAA KOSKEVAA AINEISTOA JA MUISTITIETOA 2
LIONS-AATTEEN TIE CHICAGOSTA SUOMEEN 4
LC JYVÄSKYLÄN PERUSTAMISVAIHEET 6
Jyväskylä noin vuonna 1954 6
”Lions kerho” Jyväshovin suojissa 7
KLUBIN PROFIILI 11
Klubin jäsenkunta 1954-2005 11
Huumoria ja veljeshenkeä 16
Sisäinen tiedotustoiminta 20
Klubiesitelmät – kokousten suola 21
Muutamia matkaelämyksiä, läheltä ja kauempaa 25
Jälki-istunnot 27
Ennen oli klubilla ladytoimintaakin 29
AKTIVITEETISTA AKTIVITEETTIIN 31
Kulttuuria ja urheilua 31
Kuusimaa ja Operaatio Joululyhde 33
Fennosta Jäänlähtöveikkaukseen 35
107-G piirin inva-autoprojekti 40
Jonkinlaista yhteenvetoa 42
LC JYVÄSKYLÄ LIONSMAAILMASSA 44
LC Jyväskylän perustamat uudet klubit 44
LC Jyväskylä G-piirissä 44
LC JYVÄSKYLÄN PRESIDENTIT JA SIHTEERIT KAUTTA AIKOJEN 45
Soi, laulu Leijonain 47
Keski-Suomen kotiseutulaulu 47
LÄHTEET 48
Kirjallisuus 48

SANANEN SAATTEEKSI


Keski-Suomen vanhimman lionsklubin LC Jyväskylän perustamisesta tulee kuluneeksi 50-vuotta, ja kohta tiuhassa tahdissa samaa vuosijuhlaansa viettää useampi keskisuomalainen klubi. Lionsaate tuli Jyväskylään järjestön varhaisvaiheessa toimeliaan LC Lahden kautta. Lionstoimintaa oli tuossa vaiheessa ehditty kehittää Suomessa vasta neljä vuotta, joten jokainen uusi klubi saattoi luoda varsin vapaasti oman toimintamallinsa. Näin tapahtui myös Jyväskylässä. Kun klubin perustajien keski-ikä oli noin 39 vuotta, siis vasta lähestymässä vantteraa keski-ikää, niin toiminnan nuorekkuus ja vireys ovat päällimmäisiä tuntoja alkuajan klubitoiminnassa. Pöytäkirjat ja muistiot laadittiin asiaa huumorilla höystäen, mutta vastapainona panostettiin alusta saakka klubiesitelmiin ja vierailuihin. Näin avarrettiin maailmankuvaa vielä ahdistavan, sota-ajasta muistuttavan säännöstelyn kahlitsemassa maassa. Ammatillisesti monipuolinen veljeskunta, vaikka monet tietenkin tunsivat toisensa jo aikaisemmin muista yhteyksistä, teki klubikokouksista odotettavia tilaisuuksia. On myös huomattava, ettei kilpailevia järjestöjä juuri löytynyt kaupungista, ja voimat voitiin keskittää yhteen ja samaan klubiin.

Vuosikymmenten saatossa alkuajan veljeshenkeä on klubissa pyritty vaalimaan parhaan kyvyn mukaan. Huumori ja sanailu ovat pysyvästi läsnä kuukausikokouksissa. Jokainen aika vaatii tietenkin oman mukautumisensa vallitsevaan tilaan, ja varmasti 2000-luvun klubikokoukset eroavat suuresti 1950-luvun tilaisuuksista. Monia muodollisuuksia on karsittu, jotain vanhaa säilyttäen. Tärkeintä on loppujen lopuksi aito veljeshenki, ja tämä säilyköön jatkossakin LC Jyväskylän toiminnan punaisena lankana.

Klubin 50-vuotistapahtumaa on valmisteltu kolme vuotta keskittämällä perinteiset lahjoitukset ja muu tukitoiminta tätä tapahtumaa varten. Juhlien järjestelyä varten valittiin hyvissä ajoin erityinen juhlatoimikunta, joka vaivojaan säästämättä – varsinkin tapahtuman lähestyessä – on ollut tiiviissä kontaktissa keskenään ja klubin jäsenten kanssa. Veljille kiitos yhteistyöstä. Kehittäkäämme ja vaalikaamme leijonahenkeä!

Pertti Koivisto, Presidentti
Arvo Käppi, Juhlatoimikunnan puheenjohtaja
Vesa Kokko, Juhlatoimikunnan sihteeri
Matti Kaarlejärvi, Juhlatoimikunnan jäsen
Heikki Rantatupa, historian kirjoittaja

 

LC JYVÄSKYLÄN HISTORIAA KOSKEVAA
AINEISTOA JA MUISTITIETOA


Kuten hyvin tiedetään, on useimpien lionsklubien pöytäkirjat, toimintakertomukset, kirjeenvaihto, jäsenluettelot, kuva-arkistot ym. tärkeä materiaali arkistoitu yleensä kunkin sihteeri-veljen autotalliin tai muuhun vastaavaan varmaan paikkaan. Saattaa olla, että nykyisin on hienoinen muutos tapahtumassa perinteisessä arkistointisysteemissä, ja toivottavaa olisi, että keskisuomalaiset klubit keskittäisivät omat arkistonsa Jyväskylän maakunta-arkistoon, jonne on jo sijoitettukin muutamia klubiarkistoja ja lisäksi valtakunnallinen Suomen Lions-järjestön arkisto. LC Jyväskylän arkiston säilytys on ilmeisesti seuraillut valtakunnallista trendiä, ja kukin sihteeri on parhaansa mukaan tallennellut edelliseltä sihteeriltä saamiaan aineistoja, ja luonnollinen hävikki on pitänyt huolta siitä, ettei arkisto ole päässyt kasvamaan liian suureksi. Veli Hannu Kiisken sihteerikauden aikana vuonna 1972 klubiarkisto ajautui Jyväskylän kaupunginarkiston holveihin, josta se ikään kuin sattuman kautta löydettiin veli Spoofi n presidenttikaudella 1992. Tilapäinen, alati sanavalmis ”muuan sihteeri” veli Eero Kurki on kirjannut riemullisen löytötapahtuman seuraavasti:

 
”Klubimme ns. varhaisarkisto on löytynyt JKL:n kaupunginarkistosta, josta veli Presidentti on sen pelastanut. Tiettävästi vuodesta 1954 saakka kertynyt epämääräinen paperiläjä on piilotellut kaupunginarkiston kuivakkaassa mutta pölyisessä pimeydessä. Ajateltiin laitettaman mokoma löytö veli Vesa Pyrrön ikään kuin virkansa puolesta edustaman Maanmittauslaitoksen pomminvarmaan suojaan.”
(Kuukausikok. ptk. 7.1.1993.)



 

 



Maanmittauslaitoksen varmoissa suojissa arkisto säilyikin kymmenisen vuotta, tosin siten, että jollei siitä ole mitään hävinnyt niin ei se ole juuri karttunutkaan. 1990-luvun paperit ovat suureksi osaksi kulloistenkin presidenttien ja sihteerien takana. Osia arkistosta on ilmeisesti teillä tietymättömillä. Valokuvaarkisto on hyvinkin vajavainen, eikä esim. arkistoitavaksi tarkoitettuja varhaisajan klubiesitelmiä löydy mistään. Ilmeistä on kuitenkin, että kaikkia klubikokousten jaloja päätöksiä, kuten esim. kuva-arkiston kokoamista ja esitelmien säilyttämistä ei ole koskaan ensimmäisen alun jälkeen kyetty eikä pyrittykään
toteuttamaan. Näin muodoin arkistossa on aukkoja, joita muistitiedolla on pyritty täyttämään parhaan kyvyn mukaan. Tuokiokuvia klubin menneisyydestä ovat tarjonneet erityisesti veljet Erkki Rekola, Antti Raippalinna ja Risto Heikinheimo, joilla kaikilla on kunnioitettava määrä klubivuosia takanaan.


LC Jyväskylän arkisto poistumassa yliopiston Historian laitoksen suojista tammikuussa 2005 kohti lopullista
päämääräänsä Jyväskylän Maakunta-arkistoa.


Jokainen leijonasukupolvi on kuitenkin kokenut oman historiansa, joita kaikkia ei tarvitse eikä voikaan laittaa paperille. Paras historia on juuri omissa muistikuvissa säilynyt veljespiiri, joka LC Jyväskylän tapauksessa viidenkymmenen vuoden aikana on jo muuttunut moneen kertaan. Seuraavassa historiikissa ei pyritäkään analysoimaan klubin menneisyyttä etsimällä aikakausia yhdistävää punaista lankaa. Jos sellainen on löytyvinään, olkoon se sitten ikuinen veljeyden aate, joka samalla yhdistää klubin lionien maailmanperheeseen.

LIONS-AATTEEN TIE CHICAGOSTA SUOMEEN


1800-luvulla Euroopasta siirtyi miljoonia siirtolaisia Amerikkaan, näiden mukana mm. lähes puolimiljoonaa suomalaista. Sadat ja tuhannet myöhemmin keskiluokkaan kohonneista ihmisistä liittyivät erilaisiin seuroihin ja klubeihin, jotka symboloivat ihmisten välistä veljeyttä ja yhteenkuuluvuutta uusissa muuttuvissa ja kehittyvissä olosuhteissa. Monissa tapauksissa näitten erilaisten seurojen yhteinen nimittäjä oli vaikeissa olosuhteissa elävien kanssaihmisten auttaminen ja tukeminen, mikä amerikkalaisessa yhteiskunnassa on edelleen näkyvä piirre. 1900-luvun alussa kolme palvelujärjestöä kohosi ylitse muiden sekä vaikutuspiiriltään että jäsenmääriltään. Nämä järjestöt olivat rotarijärjestö, Suomessa vähemmän tunnettu kiwanis-järjestö sekä lionsjärjestö. Rotarijärjestö perustettiin Chicagossa vuonna 1905, kiwanis samoilla seutuvilla vuonna 1915 ja lionsjärjestö edelleen Chicagossa vuonna 1917. Lionsjärjestön perustaja oli vuonna 1879 syntynyt Melvin Jones, liikemies ja vakuutusyhtiön omistaja, joka organisoi hajallaan olevat klubit yhdessä toisen lionstoiminnan alullepanijan tohtori William Woodsin kanssa yhteisjärjestöksi nimeltään International Assosiation of Lions Clubs. Kansainvälinen palveluperiaatteelle perustuva järjestö oli syntynyt. Näin lionstoiminnassa yhdistyi liikemiesmaailma ja tohtori Woodsin painottama fi lantropia. Järjestön päämaja avattiin Chicagoon, missä se on edelleenkin. Seuraavana vuonna lionsjärjestö sai virallisen koodinsa, kun LIONS-nimessä esiintyville kirjaimille annettiin merkitykset: Liberty, Intelligense, Our Nations Safety. Suomalaisessa muodossa sama sanoma esiintyy Turun Lions-klubin tulkitsemana vuosikymmeniä myöhemmin sanoin Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Tuleville Sukupolville.

Lionsjärjestö oli syntynyt ensimmäisen maailmansodan varjossa, ja sodan jälkihoito varsinkin Euroopassa, joka oli taisteluista eniten kärsinyt, tarjosi uudelle järjestölle myös työkenttää. Luultavaa on, että monien amerikkalaisten klubien avustustoiminta suuntautui myös Suomeen Amerikan Avun elintarviketoimituksista
vastanneen Herbert Hooverin viraston kautta; Hoover tunnettiin myöhemmin suurena Suomen ystävänä. Ensikosketukset lionstoimintaan tapahtuivat Suomesta siis varsin varhain, toki siten, että tällainen avustustoiminta jäi anonyymiksi ja määrittelemättömäksi.

Kansainvälisestä periaateohjelmastaan huolimatta lionstoiminta jäi pitkäksi aikaa amerikkalaiseksi ilmiöksi, toki siten, että varsin varhain klubeja syntyi Kanadaan, Meksikoon, Kuubaan ja muuallekin Amerikan mantereelle. Vaikka lionsaatteeseen ei politiikka kuulukaan, niin silti liikkeen toiminta seuraili sen syntymistä seuranneina vuosikymmeninä varsin uskollisesti Yhdysvaltain ulkopoliittisia linjoja. Maailmansotien välisenä aikana siellä harjoitettiin eristäytymispolitiikkaa, ja samoin lionsjärjestössä kansallisuus voitti kansainvälisyyden tänä aikana. Muutos tapahtui toisen maailmansodan jälkiselvittelyissä, jolloin Yhdysvallat palasi voimakkaasti maailmanpolitiikkaan. Myös lionstoiminta kansainvälistyi samaa tahtia. Oireellista oli, että lionsjärjestö osallistui kansalaisjärjestönä vuonna 1945 Yhdistyneitten Kansakuntien peruskirjan laatimiseen ja on edelleen mukana mm. Unescon toiminnassa. Lionsklubien perustaminen Euroopan maihin liittyi varsin läheisesti käynnissä olevan kylmän sodan rintamalinjojen hahmottumiseen. Vuonna 1948 ensimmäiset lionsklubit perustettiinkin puolueettomiin maihin Ruotsiin ja Sveitsiin. Lionsaatteen leviäminen Suomeen niinkin varhain kuin vuonna 1950 olikin järjestölle eräänlainen rintamavoitto, kun selvästi idän vaikutuspiirissä olevaan maahan saatiin oma klubi Helsinkiin.

Ensimmäiset lionskontaktit Suomeen toi Kanadan suomalainen Sudburyn Lions Clubiin kuulunut Arne Ritari, joka matkatoimiston johtajana valmisteli turistimatkoja Helsingissä vuonna 1952 pidettäviin olympialaisiin. Vuodesta 1948 lähtien Ritarilla oli kontakteja erityisesti Helsingissä matkailualalla työskenteleviin ihmisiin, ja sitä kautta Päämajakin tiesi halukkuutta löytyvän Suomesta. Yhtä lailla tiedettiin Suomen erittäin hienovarainen asema Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Sotakorvaukset olivat käynnissä, samoin käymistilassa oli yhteiskunta, joka kuitenkin oli saavuttamassa vakiintuneemman tilan ”vaaran vuosien” kaikottua vuonna 1948 ja valvontakomission poistuessa Hotelli Tornin kerroksista. Yhtä kaikki oli toimittava hienovaraisesti, ja lupaa lionstoiminnan aloittamiseen kysyttiin itseltään J.K. Paasikiveltä saakka! Chicagon Päämajan siunaksella ja Arne Ritarin yhteyksien avulla perustettiin Suomen ensimmäinen klubi LC Helsinki-Helsingfors vuonna 1950. Suomi oli lionsmaailman 29. jäsenmaa.

LC JYVÄSKYLÄN PERUSTAMISVAIHEET


Jyväskylä noin vuonna 1954


Vaikka Jyväskylä olikin pikkuhiljaa muuttumassa idyllisestä maalaiskylästä kaupunkimaisempaan suuntaan 1920-luvulta alkaen, jolloin sinne tänne alkoi nousta tiilestä tai kivestä rakennettuja kerrostaloja, säilyi vielä pitkään sen maaseutumainen luonne. Muutosta merkitsi vuonna 1941 toteutettu suuri aluelaajennus, jolloin kaupunki laajeni Jyväsjärven pohjoisrannalta Kuokkalan, Halssilan, Äjälän Tourulan ja Nisulan suuntaan ja saavutti lähes nykyiset rajansa. Vielä suurempaa muutosta kaupunkikuvaan ja sen väestöön merkitsi toisen maailmansodan aika. Talvisodan jälkeen Jyväskylään sijoitettiin lähes 5 000 evakkoa, mikä oli noin neljäsosa kaupungin väestöstä. Jatkosodan aikana evakkojen lisäksi Jyväskylässä työskenteli puolisentuhatta inkerikkoa ja aunukselaista pakolaista. Sodan jälkeen evakkojen määrä vakiintui noin 3 800 hengeksi, näistä suurin osa Sortavalan seudulta. Kaupungin väkiluku lähti evakkojen ja muualta kaupunkiin muuttaneiden myötä rajuun nousuun. Jyväskylän väkiluku ylitti 10 000 hengen rajan vuonna 1941, 20 000 hengen raja rikkoutui vuonna 1943, 30 000 hengen raja vuonna 1950, ja vuonna 1954 kaupungissa oli noin 32 800 asukasta. Parissakymmenessä vuodessa asukasluku oli kolminkertaistunut, eikä alueliitos ollut suinkaan väkiluvun kasvun suurin tekijä.

Kasvusta huolimatta kantakaupungissakin säilyi vanhaa ilmettä. Korttelit olivat 1940-luvulla vielä pääasiassa väljästi rakennettuja puutaloja, joilla oli omat pihat, tallit, puuvajat ja ulkohuussit. Katujen varsilla oli runsaasti puustoa. Muutamat julkiset rakennukset kuten KOP:n talo, Punatiilitalo, Säästöpankin talo ja Lyseo ryydittivät kaupungin keskustaa. Vanha puutalokaupunki eli kuitenkin viimeisiä hetkiään.

Maatalous 1.7%
Teollisuus ja käsityö 55.6%
Liikenne 9.3%
Kauppa 13.6%
Julkinen toiminta 9.3%
Palveluksessa olevat 4.6%
Muut 5.9%


Kasvava kaupunki muutti myös sisäistä ilmettään. Lehtoreitten ja työmiesten kaupunki muuttui samoihin aikoihin teollisuus- ja yliopistokaupungiksi, jossa valtaosa asukkaista sai elantonsa teollisuuden piirissä. Vuonna 1950 ammattiryhmittäin tarkasteltuna Jyväskylän runsaan 30 000 asukkaan kaupunkin näytti seuraavalta (prosenttia väestöstä):

 

 


Syntymäkunnittain väestö jakautui 1950-luvun alussa siten, että varsinaisia jyväskyläläisiä oli kaupungissa enää 28.1 prosenttia. Muualla syntyneitä mutta kaupunkiin muuttaneita tuli eniten vanhasta Vaasan läänistä (23 prosenttia), mutta myös evakkojen myötä alun perinViipurin läänistä kotoisin olevia kaupunkilaisia oli lähes 17 prosenttia. Vuonna 1950 ruotsinkielistä väestöä oli Jyväskylässä suurimmillaan, kun 242 henkeä ilmoitti ruotsin kotikielekseen.

Kaupungin kansakouluissa ahkeroi lukuvuonna 1953-54 yhteensä 3916 oppilasta ja 164 opettajaa. Oppikouluissa oli samaan aikaan 1820 oppilasta ja 82 lehtoria. Jyväskylän Kasvatusopillisessa Korkeakoulussa, myöhemmässä yliopistossa, oli opettajanvalmistuksen eri kursseilla nykymitalla vaatimattomat 338 opiskelijaa. Kesäyliopisto toi kaupunkielämään myös vilkkautta: vuonna 1954 kesäisin kaupungissa opiskeli 1687 opiskelijaa. Ammattikoulun ja Kauppaopiston opiskelijoita oli yhteensä 591 henkeä. Koululaisten ja ammatteihin valmistuvien opiskelijoiden määrä oli kaupunkiväestöstä lions-aatteen tunnetuksitulemisen aikoihin siis yli 27 prosenttia. Jyväskylä oli leimallisesti koululaisten, opiskelijoiden ja nuorison kaupunki. Poliittisesti kaupunki oli ottanut askeleen vasemmalla vuoden 1941 kaupunkiliitoksen yhteydessä. Sodan jälkeen vasemmiston (Sos.dem., SKDL) äänimäärä kunnallisvaaleissa oli runsaat 60 prosenttia.


”Lions kerho” Jyväshovin suojissa


LC Helsinki-Helsingforsin perustamisen jälkeen vuonna 1950 lionstoiminta piti varsin matalaa profi ilia, eikä uusien klubien perustamista alkuvuosina edes harkittu. Kuvaavaa on, että Helsingin-klubin ensimmäiset kokoukset pidettiin Hotelli Kämpissä suljettujen ovien takana! Vuosi 1953 merkitsi ajattelussa muutosta, ja tänä vuonna lionstoiminta levisi joko vanhojen klubiveljien kautta tai sitten suoraan Skandinavian lionstoiminnasta vastanneen Ruotsin kautta vastustamattomasti usealle uudelle paikkakunnalle. Ensimmäiset sisämaan klubit perustettiin Tampereelle (numero 3) ja Lahteen (numero 8) marraskuussa 1953. Lahden kummiklubi oli Helsinki-Helsingfors, ja sen perustaminen oli jo selkeää ja määrätietoista lionsaatteen levittämistä. Lahden klubista kehittyi vuorostaan yhdessä Turun ja Joensuun klubien kanssa eräs merkittävimmistä suomalaisen lionstyön levittäjäjärjestöistä: kaikkiaan se on ollut 14 uuden klubin kummina (vuoteen 2003 mennessä).

Lahden klubin rooli sisämaan ”herättäjänä” alkoi nopeasti. Toimintavuonna 1954-1955 toimi Suomen ainoan piirin varakuvernöörinä lahtelainen, entinen jyväskyläinen Lyseosta valmistunut lionsveli Olavi Kokko, joka samoin entisen jyväskyläläisen ja lyseolaisen lionin Esko Vainion kanssa saapui syksyllä 1954
8 tutkimaan mahdollisuuksia uuden klubin perustamiseen Jyväskylään. Lokakuun 20. päivä 1954 klo 19 kokoontui Jyväshovin Peilisaliin 21 eri ammattialoja edustavaa kiinnostunutta kuulemaan, mitä lionsjärjestön edustajilla, joiden mukaan oli vielä liittynyt Suomen piirikuvernööri Paul Hjelt, oli sanottavaa. Vilkkaan keskustelun jälkeen päätettiin yksimielisesti perustaa Jyväskylään ”Lions kerho”, viralliselta nimeltään Lions Club Jyväskylä. Klubin numeroksi saatiin 22.

Samoihin aikoihin Jyväskylään oli rantautumassa muitakin kansainvälisiä klubeja, mutta erään perustajajäsenen, Pentti Barckin, mukaan lionsklubin puolesta puhui muun muassa se, ettei lionien kokoustoiminta häirinnyt ainakaan liikaa normaaleja työpäiviä.

Klubin perustamisasiakirjan allekirjoittivat seuraavat 21 leijonaa:

Ahonen, Seppo, varatuomari Jyv. Seudun Osuuskassa
Barck, Pentti, toimitusjohtaja Hotelli Jyväshovi Oy
Elo, Toimi, yleislääkäri yksityispraktiikka
Fredriksson, Per-Göran, eläinlääk. Jyväskylän kaupunki
Heiniö, Risto, konttorinhoitaja Vesijohtoliike Huber Oy
   
Heinänen, Vilho, sähköosaston johtaja Are Oy
Jokinen, Elias, kauppias Jokisen Kauppahuone
Kaakinen, Elias, puhetaidon opettaja JKK
Karpio, Ilmari, poliisimestari Jyväskylän kaup. Poliisilaitos
Kauno, Aarno, varatuomari Asianajotoimisto Anjala & Kauno
   
Konttinen, Uolevi, dipl. ins. Valmet Oy
Lappalainen, Lauri, toimitusjohtaja Osuusliike Keskimaa
Ryti, Niilo, dipl. ins. G. A. Serlachius Oy
Salmenoja, Veikko, varatuomari Jyväskylän kaupunki
Saraste, Martti, rehtori Jyväskylän Lyseo
   
Soini, Unto, pankinjohtaja KOP
Tuormaa, Eero, kirjakauppias Weilinin Kirjakauppa
Valjakka, Urho, rehtori Jyväskylän Kauppaoppilaitos
Varesmaa, Veikko, johtaja Valio
Vasunta, Pentti, kansakouluntarkastaja Jyväskylän maalaiskunta
Viljanen, Heikki, ins. rakennuspäällikkö Jyväskylän maalaiskunta

Ensimmäisistä leijonista ainakin oli entisiä Jyväskylän Lyseon kasvatteja: Seppo Ahonen, Aarno Kauno, Pentti Barck, Ilmari Karpio ja näiden lisäksi lyseolaisiin kuului rehtori Martti Saraste.

Perustamiskirjan allekirjoittamisen jälkeen marraskuussa samana vuonna hyväksyttiin klubille säännöt ja valittiin johtokunta. Klubin ensimmäiseksi presidentiksi valittiin veli Veikko Varesmaa ja sihteeriksi Seppo Ahonen. Ensimmäisen toimikauden huippukohdaksi muodostui tammikuun 30. päivä 1955, jolloin klubille luovutettiin charterkirja. Tilaisuuteen osallistuivat klubin jäsenet ladyineen. Kunniavieraina juhlassa olivat läsnä piirikuvernööri Paul Hjelt ja varapiirikuvernööri Olavi Kokko. Jyväskylän Rotaryklubia edusti sen presidentti Frans Marpio rouvineen ja Soroptimistiklubia presidentti Alli Oksanen. Mukana oli myös sanomalehdistön edustajia. Vuosikertomuksen mukaan ”illan ohjelma oli erittäin arvokas ja juhlaan osallistuneille jäi siitä kaunis ja erittäin lämmin muisto”.


LC Jyväskylän perustavasta kokouksesta eikä liioin alkuajan klubikokouksista ole säilynyt valokuvia. Kuvassalienee kummiklubi LC Vaajakosken perustava kokous vuonna 1956. Vasemmalla toinen istumassa on Eero Tuormaa ja pöydän päässä LC Vaajakosken Keijo Keravuori.

Hotelli Jyväshovi vakiintui uuden klubin kokoontumispaikaksi kuukauden 3. perjantaipäivänä. Jyväshovin korjauksen yhteydessä varattiin yksi kabinetti klubille, ja se sai nimekseen Leijonakabinetti. Tila osoittautui aikaa myöten kuitenkin ahtaaksi, ja kokoukset siirtyivät Ranskalaiseen kabinettiin. Alkuaikoina kokouksia pidettiin myös vierailla paikkakunnilla kuten Jämsässä, Kaipolassa, Äänekoskella ja Vaajakoskella, ja vierailut olivat yhtaikaa lionstyötä ja klubivierailuja. Perjantai muuttui kuukauden 1. torstaiksi toimikautena 1966-67, ja kokousten pitopaikka siirtyi 1980-luvulla pitkäksi aikaa Jyväskylän Klubin tiloihin Harju-kabinettiin.

LC Jyväskylän klubiomaisuus lienee varsin vaatimaton verrattuna monien muiden lionsklubien rekvisiittaan. Arkistoa ja viirejä lukuun ottamatta lähes koko muu omaisuus kulkeekin kulloisenkin presidentin ja sihteerin mukana: Omnia mea mecum porto - kaikki mitä omistan, kannan mukanani, sopii hyvin klubin iskulauseeksi. Jotakin muutakin näkyvää klubin hallintaan sentään sisältyy. Ladytoimikunta lahjoitti klubille lipun ensimmäisen, vuonna 1968 Jyväskylässä pidetyn valtakunnankokouksen yhteydessä. Toimikaudella 1973-74 lippu löytyi yllättäen jostakin säilöstä hyvin säilyneenä, ja säilössä mutta tarpeen mukaan käytettävissä se on edelleen. Klubille hankittiin keväällä 1960 oma viiri, ja sen käytöstä laadittiin helmikuun klubikokouksessa 1977 säännöt. Viirin myöntämisestä päättää kulloinenkin klubin hallitus. Presidentin kaularemmillä varustetun nuijan - jossakin vaiheessa ensimmäinen nuija oli kadonnut – lahjoitti veli Eko Tuormaa hallituksen kokouksessa syyskuussa 1986. Kaularemmissä on ikään kuin evästyksenä tuleville presidenteille ja klubilaisillekin hänen 100%:n osallistumismerkkejään noin 20 kappaletta.

Erikoisuutena mainittakoon vielä, että vuonna 1958 harkittiin ja ilmeisesti hankittiinkin, tai jokainen jäsen hankki, uushopeiset lautaset, joihin tuli kunkin veljen etunimi. Lautasia säilytettiin klubin kaapissa, ja ne otettiin esille kuukausikokouksessa: klubimestari asetteli ne ennalta arvaamattomaan järjestykseen, mikä määräsi kokouksessa myös istumajärjestyksen. Myöhemmin istumajärjestys on valikoitunut varsin mielivaltaisesti, ja välillä paikkaa vaihtaenkin.

 

KLUBIN PROFIILI

Klubin jäsenkunta 1954-2005

LC Jyväskylän jäsenmäärä vakiintui ensimmäisinä toimivuosina 30 jäsenen tienoille, ja tässä määrässä on kuluneet vuosikymmenet suunnilleen pysytty. Keskimääräinen veljesmäärä vuosien saatossa on 33.3 jäsentä kullakin toimikaudella. Toiminnan alkuvuosina uusien jäsenten rekrytointi oli varsin helppoa, kun kaupungin väestöpohja kasvoi ja monipuolistui eikä varsinaisesti ”kilpailevia” klubeja vielä ollut. Jossakin vaiheessa klubin hallitus saattoikin todeta, ettei tällä erää ole tarvetta hankkia enää uusia jäseniä! Jäseneksi valitseminen on tapahtunut normaalia menettelyä käyttäen suljettuna lippuäänestyksenä. Joskus sääntöjä on ollut pakko hieman tulkita: huhtikuussa 1964 uusista jäsenistä äänestettäessä ilmoitti sihteeri tutkineensa asiaa, ja todennut, että uudet jäsenet tuli hyväksyä kahdessa peräkkäisessä klubikokouksessa. Kun oven takana jo malttamattomana odottivat jäsenehdokkaat Risto Heikinheimo ja Antti Lehtinen suoritettiin nopeasti uusi äänestys entisen lisäksi, ja näin klubi sai jäsenikseen aktiivisen parivaljakon.

Veljeskuntaa toiminnan 50:n vuoden aikana selvittää seuraava tilasto.

Nimi
ammatti liitt.hetkellä
liitt.vuosi
eroamis-
vuosi
leijonavuosia
Ahonen Seppo varatuomari
-1954
1960
6
Barck Pentti toimitusjohtaja
-1954
1985
31
Elo Toimi yleislääkäri
-1954
1965
11
Fredriksson Per-Göran eläinlääkäri
-1954
1974
20
Heiniö Risto konttorinhoitaja
-1954
1965
11
Heinänen Vilho sähköos.johtaja
-1954
1989
35
Jokinen Elias kauppias
-1954
1966
12
Kaakinen Iikka puhetaidon opettaja
-1954
1960
6
Karpio Ilmari poliisimestari
-1954
1984
30
Kauno Aarno varatuomari
-1954
1963
9
Konttinen Uolevi dipl.onsinööri
-1954
1971
17
Lappalainen Lauri toimitusjohtaja
-1954
1961
7
Ryti Niilo dipl.insinööri
-1954
1961
7
Salmenoja Veikko varatuomari
-1954
1963
9
Saraste Martti rehtori
-1954
1975
21
Soini Unto pankinjohtaja
-1954
1957
3
Tuormaa Eero kirjakauppias
-1954
1998
44
Valjakka Urho rehtori
-1954
1989
35
Varesmaa Veikko johtaja
-1954
1977
23
Vasunta Pentti kansakoul.tarkastaja
-1954
1959
5
Viljanen Heikki rakennuspäällikkö
-1954
1987
33
Arjatsalo Arvi johtaja
-1955
1969
14
Pajunen Väinö lehtori
-1955
1973
18
Siukonen Pentti osastopäällikkö
-1955
1965
10
Soini Paavo lääkäri
-1955
1967
12
af Ursin Kai lääkäri
-1955
1964
9
Maraste Helge hammaslääkäri
-1956
1964
8
Mattinen Veikko konttorinjohtaja
-1956
1964
8
Stürmer Johan Wolfgang pankinjohtaja
-1956
1984
28
Lahtinen Martti varatuomari
-1956
1984
28
Pesola Ahti metsänhoitaja
-1957
1966
9
Hartman Henrik osastonlääkäri
-1958
2005
47
Sipilä Jorma kirkkoherra
-1958
1965
7
Aaltonen Keijo Kullervo dipl.insinööri
-1957
1971
14
Helasterä Tapio evl.evp
-1962
1969
7
Heikinheimo Risto hammaslääkäri
-1964
2005
41
Lehtinen Antti tutkimuspäällikkö
-1964
2005
41
Brusi Urho mainoshoitaja
-1965
1977
12
Frey Henrik ekonomi
-1965
1972
7
Helke Erkki Ilmari dipl.insinööri
-1965
1969
4
Häyrinen Martti pankinjohtaja
-1965
1966
1
Kaivonen Matti silmälääkäri
-1965
1969
4
Määttä Yrjö myyntipäällikkö
-1965
1977
12
Pulli Matti voimistelunopettaja
-1965
2004
39
Rekola Erkki konttoripäällikkö
-1965
2005
40
Tukiainen Eino metsänhoitaja
-1965
1977
12
Karlo Timo Perttu toimitusjohtaja
-1966
1972
6
Melkinen Veikko toimitusjohtaja
-1966
1987
21
Poussa Kalle Veikko apulaisjohtaja
-1966
1992
26
Hokkanen Matti toimitusjohtaja
-1967
1979
12
Liedevaara Juhani Erkki tv-toimittaja
-1967
1972
5
Raippalinna Antti lääkäri
-1966
2005
39
Immonen Pauli osastonjohtaja
-1969
1996
27
Kiviranta Hannu arkkitehti
-1969
2002
33
Rajatora Yrjö evl
-1969
1973
4
Tairamo Eero pankinjohtaja
-1969
1982
13
Kiiski Hannu arkistonhoitaja
-1971
1979
8
Metsämäki Tapio varatuomari
-1971
1972
1
Päivinen Unto eläinlääkäri
-1971
1996
25
Hokkanen Arto komisario
-1972
1982
10
Komi Paavo apul.professori
-1972
1973
1
Lemilä Jukka apulaisjohtaja
-1972
2001
29
Oikari Antero johtaja
-1972
2004
32
Sovijärvi Otso pastori
-1972
1979
7
Hattula Jorma apul.professori
-1973
1995
22
Tynkkynen Esko toimitusjohtaja
-1973
1974
1
Johansson Pentti piirimetsänhoitaja
-1974
2005
31
Saarikivi Mikko varatuomari
-1974
1977
3
Lönnqvist Eino toimitusjohtaja
-1974
1979
5
Luotola Hannu lääkäri
-1975
1985
10
Hienonen Antero toimitusjohtaja
-1976
1990
14
Kallio-Mannila Kalevi pankinjohtaja
-1976
1993
17
Spoof Juhani läänin asessori
-1976
2001
25
Arstila Antti professori
-1977
1982
5
Laurio Sakari koulunjohtaja
-1977
1987
10
Siili Teppo kirkkoherra
-1977
1984
7
Kuhlman Horst silmäoptikko
-1978
1992
14
von Bonsdorff Henrik lääk.lis.
-1979
1995
16
Haapakoski Paavo pastori
-1979
2005
26
Käppi Arvo kauppias
-1979
2005
26
Kurki Eero oikeusneuvosmies
-1982
1998
16
Selin Pekka pankinjohtaja
-1982
1992
10
Leskinen Heikki professori
-1980
2005
25
Riipinen Jouko johtaja
-1983
2005
22
Sompa Mauri johtaja
-1983
2005
22
Kaipainen Matti yritystutkija
-1984
1990
6
Saarinen Pekka konttoripäällikkö
-1984
2005
21
Tiikkainen Lauri johtaja
-1984
1989
5
Helste Juhani evl
-1985
2005
20
Kaipainen Heikki tutkimusinsinööri
-1987
1990
3
Rantatupa Heikki dosentti
-1987
2005
18
Pyrrö Vesa arkistonhoitaja
-1988
2001
13
Vuorinen Reko ekonomi
-1988
2005
17
Lehtonen Timo myyntineuvoja
-1988
2001
13
Hirvonen Jaakko asianajaja
-1989
1997
8
Mäki-Hakola Martti pankinjohtaja
-1989
2005
16
Lehtinen Kari insinööri
-1989
2005
16
Voutilainen Mikko metsänhoitaja
-1989
1999
10
Ala-Mononen Vesa ye-upseeri
-1990
1996
6
Rautiainen Matti insinööri
-1991
2005
14
Lindh Jouko dipl.insinööri
-1991
2005
14
Kokko Vesa oik.kand
-1992
2005
13
Rönnberg Risto luokanopettaja
-1992
2004
12
Koivisto Pertti kauppias
-1995
2005
10
Linnove Martti varatuomari
-1996
2005
9
Nousiainen Pertti arkkitehti
-1996
2005
9
Koiramäki Hannu rikosylikonstaapeli
-1996
2005
9
Smahl Markku majuri
-1996
1998
2
Parviainen Juha kartastoteknikko
-1997
2005
8
Kääriäinen Osmo kiinteistöpäällikkö
-1998
2005
7
Rastas Jukka lentoupseeri
-1998
2005
7
Elonheimo Pekka toimitusjohtaja
-1998
2005
7
Aaltio Petri optikko tj.
-2001
2005
4
Penttinen Martti toimitusjohtaja
-2001
2005
4
Mäntynen Juha yrittäjä
-2001
2005
4
Parviainen Risto eläkk.
-2002
2005
3
Kaarlejärvi Matti taiteellinen johtaja
-2003
2005
2
Kanninen Olli toimitusjohtaja
-2003
2005
2
Ekonen Erkki jakelupäällikkö
-2003
2005
2
Sorjonen Jukka kht tilintarkastaja
-2003
2005
2
Lappalainen Markku markkinointipäällikkö
-2004
2005
1
Rantanen Jussi aluejohtaja
-2004
2005
1
   
 
 
1751
122-86=36      
14,35

Kuluneitten vuosikymmenten aikana klubiin on ehtinyt kuulua 122 veljeä, joista mukana toiminnassa on vuoden 2005 alkaessa 36 jäsentä. Klubin jäsenillä on takanaan yhteensä kunnioitettavat 1751 vuotta lionstoiminnan hyväksi. Veli Hartmanilla on takanaan 50 vuotta leijonaelämää ja lähes saman verran Antti Raippalinnalla. Yli 40 vuotta lioneina ehti olla Eko Tuormaa. Saman virstanpylvään ovat sivuuttaneet myös Risto Heikinheimo, Antti Lehtinen ja Erkki Rekola, ja heidän toimintansa klubissa jatkuu yhä. Keskimääräinen leijonaikä klubissa on ollut runsaat 14 vuotta. Tilastosta näkyy selvästi, että veljeskunta sekä ikä- että leijonavuosilla mitaten on kokemassa paraillaan nuorentumisvaihetta, mikä tietenkin on hyvä kehitysnäkymä. Vaatimattomasti voi sanoa, että jäsenyys on pitkällä tähtäimellä ollut varsin pysyvää.

Jäsenten asuinpaikkoja toiminnan alkuajalta vuodelta 1956 ja tältä hetkeltä vuodelta 2004 kuvaa seuraava kartta.


 

Ammattiryhmien mukaan jäsenkunta karkeasti jaoteltuna on samoina poikkileikkausajankohtina ollut seuraavanlainen (prosenttia jäsenkunnasta):

Ryhmä
1955-56
1979-80
2004-05
johtajat
48
40
35
opetusala
20
9
3
lakimiehet
12
9
6
pankkiala
8
6
0
lääkärit
12
18
3
arkkitehdit
0
3
3
upseerit
0
0
6
papit
0
3
3
metsänhoitajat
0
3
0
optiikka, tekniikka
0
3
9
konsultointi
0
0
3
tilintarkastus
0
0
3
eläkeläiset
0
6
26
yhteensä
100
100
100

Johtopäätös LC Jyväskylän jäsenkunnassa tapahtuneesta muutoksesta on selkeästi nähtävissä. Vahvojen alkuajan toimialojen - johtajien, opettajien, pankki- ja lakimiesten sekä lääkäreiden – osuudet ovat toiminnan viime vuosina hiipuneet. Kehitys on tosin näennäistä, sillä suuri osa näistä veljistä on tällä
hetkellä eläkeläisten paisuvassa veljesjoukossa. Lohdutukseksi voi sanoa, että kehitys on samansuuntainen muuallakin maassa, ja vielä suuremmassa määrin lionstoiminnan syntymämaassa Yhdysvalloissa, joissa valtaosa leijonista toimii yhä aktiivisesti lioneissa varsinaisesta työstä eläköitymisestään huolimatta. LC Jyväskylässä on tosin viimeaikainen kehityssuunta varsin positiivinen, klubiin on liittynyt sangen runsaasti uusia tuoreita jäseniä. Silti voi esittää kysymyksen, kaivattaisiinko meillä tästä yleisestä kehityksestä huolimatta yhä uutta verta leijona-areenalle?

 

Huumoria ja veljeshenkeä

Viidenkymmenen vuoden toimintakertomusten ja pöytäkirjojen perusteella ei juuri voi muuta päätellä, että LC Jyväskylän sisäinen henki on pysynyt samana alusta lähtien, ja ensimmäisten leijonien perinne on siirtynyt sujuvasti uusille jäsenille. Tietynlainen irtonaisuus ja hurtti huumori värittävät klubikokouksia toiminnan ensimmäisistä vuosista alkaen. Osaltaan tämä myös johtuu ensimmäisten klubiin kuuluneiden sanavalmiudesta ja hyvästä kirjallisesta ilmaisukyvystä. Jäsenkunnan kielellisen ilmauksenlaatua ja veljien puhetaitoa vartioitsi alati valmiustilassa oleva lausuntataiteilija Ilkka Kaakinen, mutta huomattavia kirjallisia kykyjä oli muillakin. Muutama siteeraus alkuajan toimintakertomuksista kuvatkoon alkuvuosien klubihenkeä:

 

”Vaikka järjestön organisaatio edellyttääkin erittäin kiinteää yhteistyötä Chicagossa sijaitsevan päämajan kanssa, ei tämä ole aiheuttanut sanottavaa haittaa kerhon toiminnalle, kiitos yksipuolisen kirjeenvaihdon. Kitsaan rahastonhoitajamme ansiosta on kerhon taloudellinen tilanne pysynyt tyydyttävänä, vaikka tämä kitsaus on ehkä aiheuttanut päämajan herroille mielenkarvautta päätellen lukuisista rahastonhoitajalle osoitetuista kirjeistä” (sihteeri Seppo Ahonen, toimintakertomus 1954-55).

”Jo aluksi on todettava, että mennyt vuosi entiseen tapaan on kulunut rattoisan hiljaiselon merkeissä. Naamiaiset ja eräät muut sellaiset tempaukset ovat järkyttävällä tavalla häirinneet klubin rauhaa. Kukaan ei tästä eikä muustakaan syystä ole eronnut klubista. Yllättäen ei myöskään ketään ole erotettu… Pankkimiehillä alkaa olla klubissa jo ainakin määrävähemmistö. Klubin horjuvat raha-asiat voitaneen siis tulevan toimintavuoden aikana saattaa vakaalle pohjalle… Osanotto kokouksiin on vaihdellut 50 prosentista lähes sataan, mitä saavutusta täkäläisissä oloissa on pidettävä hyvänä. Esitelmiä on pidetty melkein joka kokouksessa, mikäli sen pitämisvuoro ei ole langennut veli Kaunolle” (sihteeri Veikko Salmenoja, toimintakertomus 1955-56).

Toimintakertomusten lennokas kielenkäyttö on sikäli pettävää, että klubi osallistui alusta lähtien kaikella vakavuudella valtakunnallisiin lionsjärjestön kokouksiin. Ensimmäiseen lohkon kokoukseen Kuopioon marraskuussa 1955 oli klubin edustajiksi valittu veljet Barck, Kauno ja Salmenoja, jotka suorittivat matkan Comet-merkkisellä autolla, joita oli kuulemma vain yksi kappale koko Suomessa. Selostuksen mukaan ”eräs Monte Carlon ajaja (veli Barck) toimi kuljettajana, tai paremminkin istui autossa muiden työntäessä sitä”. Tällaisten ulkoisten yhteyksien lisäksi klubi oli perustamassa jo toiminnan kolmantena vuonna kahta uutta klubia, Vaajakoskelle (3.12.1956) ja Jämsään (1957). Keväällä 1958 klubi oli perustamassa, veli Tuormaan ollessa kummi, toista Jyväskylän lionsklubia LC Jyväskylä/Harjua.

Vuonna 1957 klubissa vieraili piirikuvernööri Harri Palojärvi puhumassa lionismista. Ensimmäinen ”korkean tason” vierailu tapahtui pääsiäisenä vuonna 1960, kun Jyväskylässä näyttäytyi kansainvälisen lionsjärjestön presidentti Clarence L. Stürmer puolisoineen; LC Jyväskylä oli järjestämässä hänen kaupunkiohjelmaansa. Kansainväliset presidentit näyttivät sen jälkeen löytäneenkin juuri Jyväskylän, sillä myös seuraava presidentti, ruotsalainen Per Ståhl, vieraili kaupungissa. Tästä vierailusta tuli antoisa lionshenkinen yhdessäolohetki. Keväällä 1962 klubiin poikkesi suomalaisen lionismin isä, kanadalainen Arne Ritari, joka elämänsä aikana pyrki käymään kaikissa suomalaisissa klubeissa. Ritari luovutti klubille viirin. Arne Ritari vieraili klubissa vielä uudelleen parin vuoden päästä.

Vastavuoroisesti klubi tai sen yksityiset jäsenet vierailivat runsaasti muissa klubeissa ulkomaita myöten. Työnsä puolesta veli Barck teki paikkoja monien Keski-Euroopan maiden klubeissa, ja edisti paitsi Suomi-tietoutta myös kansainvälistä leijonayhteisymmärrystä. Klubivierailujen kohteena olivat erityisesti Keski-Suomen ja oman kaupungin klubit; varsinkin omien kummiklubien kanssa oli paljon yhteyksiä. Kokonaan oma lukunsa on veli Pentti Johanssonin vierailumäärä, tai pitäisikö sanoa hänen kaksoiskansalaisuutensa LC Jyväskylän ja vuonna 1992 perustetun suomalaisklubin Club de Leones Torremolinos/Suomen jäsenenä: Suomen rospuuttoajan hän on viettänyt säännöllisesti Espanjassa, josta yhtä säännöllisesti on tullut hänen paikkausilmoituksensa, joskus paikallisen klubilehden Rantaleijonan tai muun viestin kera:


LC Jyväskylän 20-vuotisjuhlakuva. Veljet vasemmalta Tuormaa, Tairamo, Saraste, Lahtinen, Poussa, Määttä, Heinänen, K. Tammisto, Brusi, Heikinheimo, Viljanen, Immonen, piirikuvernööri, Sovijärvi, Hattula, Johansson ja Stürmer.
  Tällaista on tammikuussa:
taateleita palmupuussa,
punaviinin tuntu suussa,
miellyttävä lämpö luussa
- viihtyisi en maassa muussa!
(Pentti loppiaisena 2003)

 

 

 

 

Runojalat soljuvat sujuvasti, herkistivät mieliä pakkasen keskellä ja herättivät
kieltämättä tiettyä kateuttakin.

Lionshenkeä ja yhteisöllisyyttä klubiin toi 18.4. 1956 perustettu naisjaosto, jonka ansiosta myös klubiin kuuluneiden veljien perheet kohtasivat. Naisjaosto käsitellään tarkemmin hieman myöhemmin. Itse veljespiirissä syntyi alusta lähtien joitakin traditioita. Klubin toinen toimikausi aloitettiin naamiaisilla ja kuvaelmalla, jota viimeksi mainittua oli harjoitettu pitkään ja hartaasti. Kuvaelma onnistui hyvin, vaikka speakerin ääni olikin sammunut. Mitä naamiaisiin tulee, kerrotaan presidentin viihtyneen erittäin hyvin, ja samoin esiintyneen kuvaelmassa hauskalla tavalla ja omaperäisesti. Naamiaisista tulikin sitten klubille pitkään jatkunut perinne. Naamiaisten järjestelyt otti harteilleen veli af Ursin. Alkuajan vapaa-ajan toimintaan kuuluivat myös syksyiset rapujuhlat. Klubin vuosijuhlakuukaudeksi pyrittiin vakiinnuttamaan perustamiskuukausi tammikuu, mutta joskus juhla siirtyi myöhemmille kevään kuukausille.


LC Jyväskylän 40-vuotisjuhlakuva. Vasemmalta Pyrrö, Hirvonen, Hartman, Rönnberg, Oikari, Sompa, Lehtinen K., Lindh, Koivisto, Tuormaa, Kiviranta, Lehtonen, Rautiainen, Riipinen, Raippalinna, Rekola, Kurki, Lemilä, Saarinen, Johansson, Käppi ja Leskinen.

Huumori on ryydittänyt klubikokouksia alkuajan jälkeenkin – tämä ei liene mitenkään eriskummallista lionsmaailmassa. Kerrottakoon tässä kuitenkin tapaus vuodelta 1967 veli Tukiaisen suulla:

  ”Olin kuulemassa presidenttiehdokas Urho Kekkosen vaalipuhetta Saarijärvellä. Kysymyksessä oli Kekkosen ensimmäiset presidentinvaalit. Kesken puhettaan Kekkonen kiinnitti katseensa tiukasti minuun ja sanoi: Mitä tukiaisiin tulee ovat ne tarpeellisia. Siirtäen katseensa vaimooni hän jatkoi: niitä tarvitaan lisää. – Jo riittää, sanoin vaimolleni. Tyttöjä kun oli silloin jo meillä kaksi, ja poikia neljä.”

 

 

 


Valitettavasti kaikkia parhaita klubikokouksissa viskattuja vitsejä ja anekdootteja ei ole koskaan kirjattu muistiin, mutta toisaalta näinhän hyvä mieli syntyy.

 

Sisäinen tiedotustoiminta

Klubin sisäinen tiedotus – esimerkiksi klubikokouksien ilmoittaminen – hoidettiin
toiminnan lähtiessä käyntiin kirjeitse, eikä tätä tapaa ole kokonaan hylätty tänä päivänäkään. Nopeaan toimintaan käytettiin puhelinta, ja sitä varten Suomen leijonakalenteriin oli painettu kunkin klubin jäsenen nimen, syntymävuoden, liittymisvuoden ja ammatin lisäksi puhelinnumero; puhelinnumerot löytyivät tietenkin myös paikallisista puhelinluetteloista. Puhelinyhteyksiä myös käytettiin. Keväällä 1959 klubissa vahvistettiin ensimmäisen kerran ns. puhelinviuhka, jossa kuusi jäsentä tiedotti tai hälytti kukin vastuullaan olevat neljä muuta jäsentä. Puhelinviuhkaan ei palattu myöhemmin, mutta sitä käytettiin esim. klubin toimikuntia kokoon kutsuttaessa. Muutamana vuonna klubissa toimi erityinen tiedotustoimikunta (1958-59). Lehdistöön, erityisesti Keskisuomalaiseen, klubilla muodostui hyvät yhteydet lionveli Kalle Poussan siviiliviran takia: hän oli Keskisuomalaisen toimitusjohtaja.

1990-luvun lopulla tiedotukseen tuli uusia, sähköisiä kanavia. Ensimmäisiä sähköpostiosoitteita kokeiltiin tähän aikaan, ja uudella vuosituhannella e-mail on lähes kokonaan korvannut muut tiedotuskanavat. Tällä hetkellä (2005) klubin 36 jäsenestä vain kuusi ei käytä tai ei ole ilmoittanut sähköpostiosoitettaan. Sähköinen yhteydenpito ei silti ole kokonaan korvannut vanhaa systeemiä. Veli Arvo Käppi oli lohkon puheenjohtajakaudellaan huomannut, että eräillä klubeilla oli taitettava taskuun mahtuva klubimuistio. Erinäisiä malleja käyttäen niitä vielä jalostaen LC Jyväskylä painatti ensimmäisen klubimuistionsa keväällä 2003. Turha kai mainita, että muistion kanssa tuli todellinen kiire, kun se piti saada valmiiksi ennen kesäkautta, mutta sihteeri veli Penttinen oikaisi mutkat suoriksi ja taskukalenteri syntyi kuin syntyikin. Ensimmäistä painosta ovat seuranneet jo kaksi muuta kutakin toimikautta varten. Nopeasti esille saatavana ja taskussa mukana matkaavana kalenteri on varsinkin matkoilla osoittautunut kaikkein parhaaksi yhteydenpitoa helpottavaksi välineeksi.


Timo Lehtosen presidenttikaudella klubikutsut olivat varsin ilmeikkäitä.

 

Klubiesitelmät – kokousten suola

Klubiesitelmät vakiinnuttivat asemansa kuukausikokousten tärkeimpänä kohokohtana alusta pitäen, vaikka ensimmäisissä vuosikertomuksissa leikillisesti viitattiinkin veli Kaunon epäsäännöllisyyteen esitelmänpidossa. Ensimmäiset esitelmänpitäjät arvottiin syksyllä 1956, mutta sen jälkeen esitelmänpidossa on vaihdellut rytmitys siten, että kukin veljistä on vuorotellen hoitanut osuutensa. Itse asiassa myös veli Kauno hoiti esitelmänsä ajallaan: klubin ensimmäisenä esitelmänpitäjänä hän puhui asianajajan juridisesta asemasta. Esitelmävuoroista on syntynyt aina silloin tällöin epäselvyyksiä. Vuonna 1983 kirjasi sihteeri veli Kurki asian seuraavasti:

  ”Veli Riipisen hätäisestä aloitteesta päätettiin esitelmän pidosta näin: ne pidetään aakkosjärjestyksessä alkaen veli Bonsdorffista ja jatkuen Haapakoski, Hattula, Heikinheimo jne.”

 

 



Syyskuun kokouksessa 2002 veli Haapakosken esitelmää kirkon asemasta kuuneltiin mielenkiinnolla. Kuvassa oikealta Lehtinen, Helste, Heikinheimo, Johansson, Mäki-Hakola, Koivisto, Penttinen, Oikari, Käppi ja tarjoilemassa Koiramäki.

Tällainen ”hätäisyys” ei kuitenkaan kelvannut veli Riipiselle, ja niin pöytäkirja sai seuraavassa klubikokouksessa uuden muodon. Niinpä uuden tulkinnan mukaan:

  ”Perusteellisen harkinnan, sekä monimuotoisiin ja pitkällisiin tutkimuksiin perustuen ja saatuihin kokemuksiin erilaisissa järjestö- ja yhdistystoiminnassa mukana olleena, ehdotti, että esitelmät pidetään aakkosjärjestyksessä.”

 

 

Uusi sanamuoto tyydytti kaikkia osapuolia.

Esitelmiä on pidetty vuosikertomusten ja muistitiedon mukaan säännöllisesti joka tapaamiskuukausi, eikä tästä tavasta ole koko klubin toiminnan aikana luovuttu. Ensimmäisen 25 vuoden aikana esitelmiä – jotka ainakin periaatteessa mutta tuskin käytännössä piti säilytettämän klubin arkistossa – pidettiin noin 200 kertaa. Arviolta saman verran on pidetty myös toisen 25-vuotistaipaleen aikana. Osanotto kokouksiin on ollut hieman tyydyttävää parempi, vaihdellen 60-80 prosentin tuntumassa. Poissaolot selittyvät sillä, että veljeskunta on ollut ja on varsin liikkuvaa väkeä, ja työkiireet ja matkat ovat verottaneet paikallaoloa.

… ja esitelmä herätti kiihkeän keskustelun. Kommentteja jakelee veli Helste.

Seuraavassa on poimittu muutamia esitelmäaiheita vuosikymmenten varrelta.

1956: Televisiotoiminnan mahdollisuudet maassamme
1961: Aivokoneet
1962: Päijänne-Keitele kanavahanke
1964: Matka-autoradiot ja radiopuhelimet
1965: Mäenlasku suurmäissä
1969: Oppikoulun sisäinen hallinto nyt ja tulevaisuudessa
1971: Huumeet ja niiden käyttö
1971: Kauppakatu Kävelykaduksi
1973: EEC ja autokauppa
1974: Johtamisesta, johtajistosta ja johtamisen tehokkuudesta
1975: Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorio
1977: Suomalaiset pankit ulkomailla
1980: Polven ja lonkan keinonivelet
1980: Kuntoutuksesta
1983: Maailmankaikkeuden synty ja kehitys
1986: Muuttuva Jyväskylän keskusta
1992: Euroopan yhdentyminen talousmiehen näkökulmasta
2003: Suomalainen nauru

Monet esitelmät ovat ikään kuin ennakoineet tulevaa kehitystä sekä paikkakuntakohtaisesti, että laajemminkin. Jälkikäteen tarkastellen voi vain todeta, että jäsenistöllä on ollut harvinaisen hyvä ajantaju ja suorastaan tulevaisuuden aistimiskyky. Ennustamisen vastapainoksi on sitten klubissa pidetty kautta aikojen historiaa luotaavia esitelmiä ja keskustelutilaisuuksia.


Syksyllä 2002 klubi tutustui Keski-Suomen Museon intendentin Olli Lampisen johdolla Jyväskylän vanhaan hautausmaahan ja hautamuistomerkkeihin. Vasemmalta Parviainen, Sompa, Penttinen. Lindh, Heikinheimo, Lampinen, Rekola (selin), Raippalinna ja Käppi (selin).

Esitelmien lisäksi on klubikokousten yhteydessä tutustuttu mitä moninaisimpiin Jyväskylän yrityksiin, oppilaitoksiin, pankkeihin, toimistoihin, tutustuttu Jyväskylän hautausmaahan jne. Maailmankuvaa on lisäksi laajennettu runsaan kymmenen matkakuvauksen perusteella maailman eri maihin ja mantereille Aasiasta Afrikkaan ja Amerikkaan akselilla. On käyty Japanissa, Neuvostoliitossa/Venäjällä, eri Afrikan maissa, Islannissa, Albaniassa, Intiassa, Iranissa, Yhdysvalloissa jne. Jos mielenkiintoisten esitysten joukosta haluaisi nostaa jotain erityisen mielenkiintoista esille, niin varmasti eräät odotetuimmat esitelmistä kautta aikojen ovat olleet veli Leskisen tieteelliset matkat suomen kielen ihmeellisyyksiin. Veli Riipinen totesinkin eräässä kokouksessa, jotta jo yksinomaan näitten esitelmien vuoksi kannattaa olla klubissa! Mieleenpainuvan esitelmän piti myös veli Antti Lehtinen Lapin sodasta, johon hän osallistui nuorena joukkueenjohtajana. Maihinnousu Tornioon tapahtui Ruotsin aluevesiä käyttäen höyrylaivalla, ja Röyttän satamaan saavuttua sekä miehet että hevoset olivat mahaa myöten vedessä saksalaisen suorasuuntaustykistön ammuttua laivan läpi ilma-aukkoja. Sotaa käytiin Väylän varrella siten, että Ruotsin puolelta huudeltiin tulenjohto-ohjeita Suomen puolella eteneville joukoille. Kaikessa traagisuudessaan erikoista sodankäyntiä! Veli Rekolan ja Riipisen mukana on perehdytty talouselämän rautaisiin lakeihin ja laskelmiin, ja odotettu mitä talouselämässä tuleman pitää.

 

Muutamia matkaelämyksiä, läheltä ja kauempaa

Klubiesitelmiä ei kuitenkin ole pidetty vuodesta 1985 vuotuistoimintaan elimellisesti liittyneiden touko/kesäkuun veneretkien aikana, ellei sitten lasketa spontaaneja esityksiä, joita joka retkellä on kuultu. Kevätmatkat klubikauden huipentumana suuntautuivat aluksi Päijänteelle veljien Oikari & Kiviranta kipparoimina viimeksi mainitun Minni-aluksella. 1990-luvun lopulta lähtien kevätmatkan kohde on vaihdellut Päijänteeltä jonnekin kiinteällä maalla olevaan kohteeseen, mutta säännöllisesti retki on toteutettu. Matkakohteina ovat olleet muun muassa Otavan tuotantolaitokset Keuruulla, Vaihelan tilalle Luhangassa, savusauna Petäjäveden suunnalla ja Hämeen lennosto Pirkkalassa.


Matkalaisia Saariselän maisemissa vuonna 1989 Kotakokoukseen valmistumassa. Vasemmalta Käppi, Kallio- Mannila, Pyrrö, Reko Vuorinen hiipassaan ja Haapakoski. Auton vasen yläkulma on paikattu ilmastointiteipillä.

Ikimuistettava syyskauden avausretki tehtiin vuonna 1989 Saariselälle Lapin maisemiin. Veli Reko Vuorinen oli matkan junailumestari. Aluksi piti lähteä bussilla koko klubin voimin, mutta lopulta matkaan lähti vain asuntoautollinen vierailevan lionsveljen Esko Laitisen vastatessa kuljetuksesta. Jo matkalle startatessa tuli vaikeuksia, kun joku onneton oli rakentanut ulkonevan parvekkeensa liian matalaksi ja väärään paikkaan, ja asuntovaunun katto kolhiintui tässä törmäyksessä pahoin. Ilmastointiteipillä katto korjattiin, ja ihme ja kumma, teippi piti myös sateessa, jota sitäkin saatiin matkan jossakin vaiheessa. Majoittuminen tapahtui veli Rekon tunnetussa Kossuvillassa, ja majan nimi oli ainakin tuolloin enne. Osa matkalaisista yöpyi naapurimökeissä. Saariselältä käsin käytiin Inarissa paikallisen klubin vieraina, ja seilattiin Inarin selkiä Ukonsaareen seitaa tapaamaan. Varsinainen klubikokous pidettiin Laanilassa Kotakokouksena. Matkasta jäi muistoksi paitsi paljon puhetta ja myönteisiä muistoja myös harvinaisen paljon valokuvia.


Presidenttikausi on juuri vaihtunut Päijänteellä Konjakkisaaren tuntumassa. Vastuu alkaa painaa veli Presidentti Kokon hartioita. Osaaottavia katseita luovat veljet Koivisto, Vuorinen ja Penttinen.

Joittenkin kuukausikokousten poikkeuksellinen ajankohta on lähestulkoon muuttunut traditioksi. Veli Helsteen aloitteesta ruvettiin vuosikokousta pitämään Tikkakosken Upseerikerholla, ja tapaa on jatkettu veli Lindhin isännyydessä. Paikka oli valittu ehkä kuluneeseen toimikauteen liian kriittisesti suhtautuneiden veljien arvostelukyvyn hämärtämistarkoituksessa. Pöytäkirjojen mukaan iltapuhteeseen liittyi ainakin muutaman kerran Tikkakosken legendaarinen saunavala, josta ei sen enempää – diploomeja valan tehneille kuitenkin jaettiin. Toinen muutaman kerran joulukuussa toteutunut kuukausikokous on pidetty Yliopiston Historian laitoksen tunnelmallisessa karttanäyttelytilassa, jonne veljesjoukko omin voimin on rakennellut maittavan pikkujouluaterian. Parhaimmillaan pikkujoulut kestivät aamuun saakka.

 

Jälki-istunnot

Edellisestä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen.

Kokouksiin liittyvät vielä jälki-istunnot eli retkusiipi. Tämä traditio on näköjään saanut alkunsa ensimmäisestä toimintavuodesta lähtien, jolloin jo alustusten jälkeinen keskustelu kirjallisen jäämistön mukaan ” on innokkaimpien veljien osalta jatkunut myöhäisille aamutunneille saakka”. Näissä tilaisuuksissa veljet ovat todella voineet tutustua toisiinsa. On kerrottu juttuja, on pohdittu päivän tapahtumia, on otettu pieniä joko omalla tai tarjoojan kustannuksella. Ihmeellisintä on, että näissä keskusteluissa ja retkusiiven istunnoissa ovat usein putkahtaneet esille myös klubin kehityksen kannalta hyvät aktiviteetit ja ideat. Retkusiiven istunnot pidettiin aluksi Jyväshovissa, tai paremmin jatkettiin iltaa varsinaisen kokouksen jälkeen. Näiltä alkuajalta mainittakoon eräs tapaus. Kun illanistujaisissa keksittiin idea kirjakeräyksen toimittamisesta ortopediasairaalan potilaille, noudettiin saman tien haitari, kitara ja kaksi huuliharppua ja päätettiin noin vain yhtäkkiä pitää lauluilta. Musiikki soi ja laulu kaikui. Naapurikabinetista tuli suuria herroja pyytämään porukkaa heidän kokouksensa päättäjäisiin. Niin soitettiin ja laulettiin johtajien kerä tovi, ja palattiin jatkamaan omaa musiikki-iltaa. Jyväshovin suojista on viime vuosina iltaa jatkettu pääasiassa Vanhan Tiilitalon suojissa, mutta samoilla suuntaviivoilla. Ymmärrettävästi näistä kokouksista ei ole pidetty pöytäkirjaa, mutta parhaassa tapauksessa ideat ovat langenneet nähtäviksi seuraavissa klubikokouksissa. Vallan harvinaista ei ole sekään, etteikö illanistujaisia olisi jatkettu jonkin veljen kotona tai muissa yksityistiloissa, ja maailmanparantamisen on saattanut proosallisesti keskeyttää postiluukun kolahdus aamulehden pudotessa sisätiloihin.


Pikkujoulutilaisuuteen valmistaudutaan vuonna 2001. Veli Leskinen tervehtii Oikaria – lähdössä vai tulossa?
Muut veljet vasemmalta Penttinen, Helste, Käppi ja Rönnberg.

Klubikokousten normaali pitopaikka vaihtui Jyväshovin kabinetista toimikaudella 1982-83 Jyväskylän Klubin tiloihin. Kunnianarvoisessa Jyväskylän Klubissa viihdyttiin aina sen viimeiseen toimintavuoteen saakka näissä tiloissa. Viimeinen kokous pidettiin siellä 4.5. 1989, jonka jälkeen Jyväskylän Klubin muuttaessa Harjun kupeesta uuteen paikkaan Hotelli Alexandran yhteyteen oli myös lionsklubilla muutto edessä. Aluksi kokeiltiin Alexandran tiloja, mutta vuodesta 1993 lähtien klubikokousten pitopaikaksi alkoi vakiintua Hotelli Pöllövaari. Hallituksen kokouksia on pidetty vaihtelevasti joko Pöllövaarissa tai sitten kulloisenkin presidentin tai sihteerin luona.


Jouluillallinen kuusineen kaikkineen Historian laitoksen karttanäyttelytilassa joulukuussa 2001. Tunnistettavia veljiä vasemmalta Rönnberg, Koivisto, Vuorinen, Kääriäinen, Haapakoski, Oikari, Rekola, Heikinheimo, Lehtinen ja Koiramäki.

 

Ennen oli klubilla ladytoimintaakin

Keväällä 1956 (18.4.) alkoi klubin yhteydessä toimia naistoimikunta, jonka kokoonkutsujiksi tulivat rouvat Karpio, Kauno ja Maraste. Saman vuoden toimintakertomuksen mukaan ennustettiin, että ”naisjaoston toiminta näyttää muodostuvan vilkkaaksi”. Näin tapahtuikin. Naistoimikunnan tarmokkaana ja aloiterikkaana puheenjohtajana toimi rouva Irma Konttinen aina perheen Ouluun muuttamiseen saakka vuonna 1970. Hänen mukanaan toiminnassa oli muita aktiivisia lady-lioneja, joista pisimmän ajan mukana olleista mainittakoon ladyt Ruth Stürmer, Laine Viljanen sekä Kaija Lahtinen, viimeksi mainittu ylivoimaisesti paras arpojen ja lippujen myyjä. Naisten kokouksia ei pidetty ravintoloissa tai kapakoissa, kuten lioneilla oli tapana, vaan vuorotellen kunkin lady-lionin kotona. Naiset kokoontuivat myös Jyväskylän Kunnan Säästöpankin tiloissa, jossa järjestettiin paitsi kokouksia myös näyttelyitä.

Laajan ja monipuolisen avustustyönsä ladyt tekivät pääosin omin voimin, mutta olivat lisäksi monin tavoin ja ahkerasti mukana miesten aktiviteeteissa. Avustuskohteena ovat olleet muun muassa Haukkalan lasten neuropsykiatrinen hoitolaitos, Aivovammaisten koulu, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Helylän osasta, Kuulovammaisten koulu sekä useat yksityishenkilöt. Erityisesti ladyleijonien sydäntä lähellä ovat olleet nuoret, juuri lakkinsa saaneet ylioppilaat. Rehtorin ja luokanvalvojien suositusten perusteella on avustettu erilaisin stipendein ja lahjoin ylioppilaita. Tuntuvin naistoimikunnan lahjoitus suuntautui Kaunialan sotavammaissairaalalle. Lahjoituksista paitsi ei jäänyt oma lionsklubikaan.

Rahankeräystapoja olivat muotinäytökset, timantti-, kulta ja hopeakorujen näyttelyt. Erikoisen onnistuneeksi mainitaan hieno kuparinäyttely. Naiset osallistuivat messuille näyttelyin ja myyjäisin, järjestivät arpajaisia, kahvi- ja voileipätarjoilua eri tilaisuuksissa, ja toimivat yleensäkin siellä, missä kansa ja raha liikkui. Suurisuuntaisin tapahtuma, jonka naiset järjestivät, oli taiteilijaprofessori Veikko Sinisalon lausuntailta ”Suomi 50”. Kaikki tämä on vaatinut kekseliäisyyttä, uutteruutta, tarmokkuutta ja talkoohenkeä. Toiminnan ripeys ja tuloksellisuus perustui naisten joukossa vallitsevaan hyvään henkeen. Vitkastelematta on tehty työtä ilman suurempia pohdintoja ja selityksiä, eikä näin muodoin ole haudattu hyviä ajatuksia. Ladytoiminta alkoi hiipua 1980-luvun alussa, vaikka vielä esim. vuoden 1982 pikkujouluissa ladyt olivat kunniavieraita. Toimikaudella 1984-85 todettiin yksikantaan, ettei klubilla enää ollut ladytoimintaa.

Kanssakäyminen lady-leijonien kanssa on klubissa rajoittunut lähes siihen, että on osallistuttu yhteisiin tilaisuuksiin, viime vuosina Kuokkalan kartanossa veli Kaarlejärven myötävaikutuksella.

 

AKTIVITEETISTA AKTIVITEETTIIN

Kulttuuria ja urheilua

Leijonatoiminnan aktiviteetit on klubissa käsitetty siten, että niillä pyritään joko a) suoranaiseen auttamiseen, tai b) rahankeräykseen, jonka avulla on sitten mahdollisuus suorittaa ns. hyviä töitä. Kieltämättä vuosikymmenten aikana painopiste on vähitellen siirtynyt kohtaan b, mikä sinänsä ei ole mikään hyvä asia. Suora ponnistelu yhteisen hyväksi lienee suotavampi keino auttaa kuin kiertoteitse rahan avulla. Tämä lienee kuitenkin yleinen trendi koko leijonamaailmassa. Kohtana c) voidaan vielä mainita toimenpiteet Lions Internationalin suuntaan: vuonna 1956 päätettiin perustaa klubiin englannin kielen kerho, joka lienee elänyt ainakin jonkin aikaa veli Tuormaan toimiessa kerhon vetäjänä.

Alkuvuosien ”suorasta toiminnasta” mainittakoon tässä joitakin esimerkkejä. Vuosikertomusten mukaan veljesjoukko osallistui vuonna 1957 verikokeeseen SPR:n tiloissa, ja ”jokunen uskaltautui jopa luovuttamaankin vertansa”. Verenluovutus on säilynyt sitten myöhemminkin ainakin silloin tällöin klubin aktiviteettina. 1960-luvulla klubi osallistui tarvikelahjoituksin ja myös henkilökohtaisella panoksella sokean omakotitalon korjauksiin. Klubi osallistui myös Sallaajärven partiomajan kunnostustalkoisiin, ja seuraavalla vuosikymmenellä jaettiin joululahjapaketteja tarvitseviin talouksiin. PR-tilaisuuksia olivat mm. yleisöjuhlat Uimahallissa lohkon klubien viestimestaruuskilpailuineen, joilla oli ainakin jonkinmoinen jatkuvuuskin, tai lasten vappujuhlan järjestäminen (1971). Vuodesta 1972 lähtien omaehtoisia aktiviteetteja on kaventanut Punainen Sulka -keräyksiin osallistuminen, joissa keräyksissä klubi on sijoittunut suunnilleen keskikastiin.

Mielenkiintoinen Jyväskylä-aiheinen, lioneita ja heidän perheitään koskeva tapahtuma järjestettiin 19.4.1980: katujen varsille oli valittu 22 kaupungin kulttuurihistoriaan liittyvää rastipistettä, jotka piti perheen voimin tunnistaa. Kilpailun järjesti kotiseututietouden lisäämiseksi veli Luotola. Vaikka oikullinen kevätsää ei tapahtumaa suosinutkaan, lähti matkaan Ruthin pikatukun pihalta kahdeksan veljeä, kolme ladya ja kolme lasta. Kilpailu kesti kaksi tuntia. Voittajaksi selviytyi suhteellisen selvällä erolla muihin kilpailijoihin nähden veli Raippalinna.

Jokavuotiseen valtakunnalliseen leijonien pilkkikilpailuun klubi osallistui ensimmäisellä 25-vuotistaipaleellan säännöllisesti – vain Inarissa järjestetty kilpailu jäi väliin. Menestys ei ahkerasta osanontosta huolimatta ollut kummoinen, paitsi että ladyt osallistuessaan olivat useasti mitalisijoilla.

Muista leijonakilpailuista mainittakoon valtakunnalliset tenniskilpailut, joihin klubin jäsenet Viljanen ja Hartman osallistuivat vuosikausia hyvällä menestyksellä.

Vuosittain toistuva tapahtuma, johon klubilaiset lohkon yhteisaktiviteettina on osallistunut, on vanhusten kuljettaminen kirkkoon juhlapyhinä.

1990-luvulla erääksi jo perinteeksi siirtyneeksi aktiviteetiksi on muodostunut osallistuminen sotainvalidien syyskeräykseen. Veli Helste on organisoinut keräyksen koko piirin alueella, ja veli Parviainen puolestaan aktivoinut klubin jäsenet avustamaan kerääjien kuljetusta vuosittain 10-12 veljen voimalla. Keväisiin Jyväskylän kaupungin katujen ja koulupihojen siivoustalkoisiin klubi on ottanut osaa lähinnä tarjoamalla tehtäviin sopivia päällysmiehiä.

On myös ollut sellaisia aktiviteetteja, jotka ovat vaatineet yhteisiä ponnistuksia ja hikeä, mutta joista ainakin muutamista on sitten myös liiennyt joko kerättyä tavaraa tai rahaakin jaettavaksi.

Toimivuonna 1956-57 klubissa pantiin alulle kirjakeräys, ja jäsenten hyllyistä kerärättiin kokoon noin 300 nidettä. Nämä luovutettiin Invalidisairaalalle yhdessä ladyjen pelien ja lahjapakettien kanssa. Samaan aikaan lahjoitettiin SPR:lle rahaa Unkarin kansannousun uhrien tarpeisiin. Pienimuotoisia keräyksiä järjestettiin seuraavinakin vuosina: kerättiin mm. radiolaitteita, leluja, vaatteita, retkeilyvälineitä jne. Suurin osa klubin jäsenistä liittyi vuonna 1959 Kilpisen oppikoulun kannatusyhdistyksen jäseniksi. ”Kulttuuriteoista” mainittakoon vielä, että klubi osallistui huomattavalla summalla Kasvatusopillisen Korkeakoulun rehtorin kultavitjojen hankintaan, ja oli tukemassa Kortepohjan ylioppilaskylän rakentamista rahoittamalla sieltä oman nimikkohuoneen (1967).

Huomattava aktiviteetti järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1965, kun Monte Carlon –kävijän, veli Pentti Barckin aloitteesta toteutettiin yhteistoiminnassa Keski-Suomen Moottorikerhon kanssa vakioautojen mäkikilpailut Laajavuoressa. Barck oli paitsi itsekin kilpa-autoilija myös tottunut autokilpailujen järjestäjä: häntä voidaan pitää Suomen ensimmäisen rallitapahtuman, Jyväskylän Suurajojen isänä. Ensimmäinen rallitapahtuma järjestettiin vuonna 1951. Mäkikilpailut saivat suuren suosion, ja niitä jatkettiin menestyksen rohkaisemina seuraavana vuonna. Tällöin katsojamäärät kuitenkin jäivät vähäisiksi, ja kilpailut lopetettiin sen jälkeen.

 

Kuusimaa ja Operaatio Joululyhde

Monet kampanjat ja aktiviteetit ovat keskittyneet joulun tiimoille. Toiminnan alkuvuosien keräysaktiviteetit saivat jatkokseen ensi kerran vuonna 1965 joulukuusien hankinta- ja myyntitalkoot, jotka saivat klubin jäsenistön 90 prosenttisesti liikkeelle. Veljet kävivät voimajohtolinjoilla tai muuten luvatuilla alueilla, kaatoivat kuuset, kuljettivat ne kaupunkiin ja suorittavat myynnin. Kuuset menivät hyvin kaupaksi ja rahallinen tuotto oli hyvä. Tosin kommelluksiakin sattui:

  ”Autot olivat jo täynnä kuusia ja porukka alkoi kokoontua. Kokoontuminen oli kuitenkin erittäin hidasta, koska lunta oli runsaasti. Tuli lähdön hetki ja suoritettiin lasku: yksi puuttui. Muutama veli lähti etsimään, ja löysi kadonneen lampaan kainaloitaan myöten hangesta johonkin salakuoppaan uponneena. Nähdessään avun saapuvan lausahti eversti kiukuissaan: Kahdesta sodasta selvisin, prrr, tännekö joulukuusimetsään minun piti tulla kuolemaan.”

 

 

 

Kuusitalkoita päätettiin tällaisista pikku kommelluksista huolimatta jatkaa. Vähitellen kuusipaikat kuitenkin loppuivat ja talkootoimintakin uhkasi tyrehtyä, vaikka hankinnat ulotettiin aina Saarijärvelle saakka. Niinpä syksystä 1972 lähtien klubissa heräsikin suunnitelma oman kuusipalstan hankkimisesta, jolloin vapauduttaisiin tilapäisistä järjestelyistä. Veli Tukiainen valtuutettiin tutkimaan eri vaihtoehtoja. Palstoja oli saatavissa sekä Kuohulta että Haukanmaalta. Lopulta päädyttiin Haukanmaalle, ja vahva katsastuskomissio – veljet Oikari – Rekola – Lehtinen – Määttä, sekä Varesmaa ja Tukiainen, päättivät 21.3. 1973 kaupan paikanpäällä. Näin klubin omistukseen siirtyi noin kahden hehtaarin metsäpalsta, Kuusimaa, joulukuusien kasvattamista varten. Metsäalan asiantuntemusta klubissa oli runsain mitoin. Metsänhoitajat tutkivat maaperän, alue ojitettiin ja luottavaisin mielin sinne istutettiin noin 1500 kuusentainta. Viisi vuotta veljet kävivät niitä viitisen kertaa vuodessa hellin käsin hoivaamassa, peraten ja lannoittaen, mutta luonto ei ollut samaa mieltä klubin kanssa: alueelle kasvoin vain kääpiökuusia. Maaperä osoittautui liian avoimeksi ja hallanaraksi. Vain metsäosuudelle aikaisemmin istutetut noin 300 voi ja kasvoi hyvin koivumetsän suojassa.

Toki jonkunlaista ”bisnestä” Kuusimaalla tehtiin, mutta tuotto oli ns. Herran kädessä. Alue nimittäin vuokrattiin metsästystä varten Oravasaaren isännän, Jussi Aijasahon metsästysseurueelle sillä ehdolla, että jos alueelta kaadetaan hirvi, järjestää vuokramies klubin seuraavan kuukausikokouksen osanottajille ”maukkaan ja riittävän hirvikeiton”. Klubi ei tiettävästi kuitenkaan koskaan päässyt toteuttamaan vuokraehtoa käytännössä.


Kuusimaa-idean isä Eino Tukiainen esitelmöi laajoin kädenliikkein istutusprojektista.

… ja sitten vain kuusentaimia istuttamaan. Oikealla sanko kädessä veli Rekola.

Silti retket, joita yhteiselle Kuusimaalle tehtiin, olivat rattoisia ulkoilutapahtumia, joista jäi jälkeen vain hyvä muisto. Kuusimaatoimikunta valittiin vielä toimikaudelle 1984-85, mutta seuraavalla kaudella maapalasta luovuttiin ja varainhankinta suuntautui uusiin projekteihin.


Lyhteitä leikataan ja sidotaan koko perheen voimin.

Joulun viettoon liittyvä aktiviteetti oli yhden kerran toteutettu ”Operaatio Joululyhde”. Syyskuun lopulla 1974 pidettiin yhteiset kaurahalmeen leikkuu- ja sitomistalkoot Viitasaarella silloisen presidentin veli Risto Heikinheimon plantaasilla. Mukana oli 11 veljeä, neljä ladya ja yksi junior. Tulos oli varsin muhkea, yhteensä 800 lyhdettä. Lyhteet ajettiin Jyväskylään, kuivattiin veli Matti Hokkasen kuivaamotiloissa ja varastoitiin veli Riston autotalliin. Lyhteet varustettiin tarvittavalla rekvisiitalla, pussitettiin ja myytiin. Operaation tuotto oli silloista rahaa yli 2 000 markkaa. Hyvä tulos ja hyvä mieli!

 

Fennosta Jäänlähtöveikkaukseen

Arpajaisten järjestäminen on varmasti eräs Suomen lions klubien eniten käytetty varainhankintamuoto, eikä LC Jyväskylä ole mikään poikkeus säännöstä. Erikoisuutena mainittakoon, että klubi sai vuonna 1961 kirjeitse Afrikasta arpajaistarjouksen hintaan kaksi puntaa elävästä leijonanpennusta! Tarjousta ihmeteltiin koko klubin voimin – mitähän pennulle olisi voitu tehdä?

Ensimmäisen kerran omat arpajaiset järjestettiin vuonna 1962. Tänä television aikakaudella päätti klubi kartuttaa rahastoaan järjestämällä televisioarpajaiset, joiden pääpalkintona oli tietenkin ”Fenno, koko perheen silmäterä”. Televisio saatiin lahjoituksena Fenno-yhtymältä, joten voitiin laskea, että kymmenen myydyn arvan jälkeen kaikki loput olisivat puhdasta voittoa. Arpoja myytiin hieman yli 200 kappaletta. Myymättömät arvat päätettiin lahjoittaa kuuromykkäin koululle sillä hurskaalla toiveella, että voitto menisi sinne. Poliisilaitoksen rikoskomissaarin huoneessa suoritettiin arvonta kaikkien pykälien mukaan, ja onnellinen voittaja oli totta tosiaan kuuromykkäin koulu! Seuraavina vuosina järjestettiin mm. suksiarvonta, mutta sitten Kuusimaa-projekti ja Punainen Sulka –talkoot veivät arpajaisilta pikäksi aikaa pohjan. Vuonna 1979 järjestettiin timanttinäyttelyn yhteydessä ns. timattiarpajaiset.

Samoihin aikoihin, tai ilmeisesti jo vuotta aikaisemmin, klubissa eli jo suunnitelma sittemmin pitkäaikaisimmaksi varainhankintamuodoksi osoittautuneesta jäänlähtöveikkauksesta. Jäänlähtöveikkauksen alkuhistorian selvittäminen onkin oikeaa salapoliisityötä, sillä klubin säilyneessä kirjallisessa aineistossa ei tätä asiaa tunneta, ja säilynyt muistitieto on, vaikkakin värikästä, hyvin hataraa. Seuraavassa onkin käytetty yhtenäistävää päättelyä ja yritetty sommitella palaset kohdalleen.

Jäänlähtöveikkauksen isä oli joka tapauksessa veli Antero Oikari, joka keväällä 1978 ensimmäisenä esitti veikkauskohteeksi sitä, että jokin tietty esine vajoaa lähellä olevan Jyväsjärven jäihin. Tämä esine oli auto - autourheiluunhan klubilla oli ennestään jo perinnettä - ja sitä paitsi auton uppoamista oli tiettävästi käytetty joissakin muissakin klubeissa arvauskohteena. Samana keväänä, lupaa tuskin kysymättä, Jyväskylän sataman nyt jo heikolle jäille ilmestyi keltainen Fiat 600:n autonkori, josta parhaan kyvyn mukaan oli pyritty poistamaan moottoriöljyt. Auton puskuriin oli kiinnitetty köysi, jolla auto piti vedettämän uppoamisen tapahduttua maihin, mutta tässä kävi niin kuin balladissa konsanaan: köys´ katkes´…. Jos sataman ruoppauksen yhteydessä joskus tulevaisuudessa löytyy jotain fi atintapaista, niin se on vain viittaus aktiiviseen lionstoimintaan. Auton uppoamistempauksen tuotto lienee jäänyt suunnilleen plus miinus nolla. Se oli kuitenkin osoitus siitä, että klubissa pantiin toimeksi spontaanisti hyvässä veljeshengessä. Idea jäi itämään.

Seuraavana keväänä asia pantiin vireille virallisemmin, mutta silloinkin varsin myöhään keväällä: nytkin jäät uhkasivat jo lähteä Jyväsjärvestä, ja tuli pientä kiirettä.

Jäänlähtöveikkauksen ensimmäinen anomus kaupungille kuului seuraavasti:

  Jyväskylän kaupunginhallitukselle (20.3.1979)

Allekirjoittanut Lions-Club-Jyväskylä aikoo järjestää yleisölle arvauskilpailun Jyväsjärven jäiden lähtöhetkestä tänä keväänä. Kilpailu on ajateltu toimittaa siten , että Jyväsjärven jäälle asetetaan vanha auton kori, jonka vajoaminen on merkki jäiden lähdöstä. Auton kori on tarkoitus asentaa Jyväskylän satamaan noin 20-30 metriä laiturista Suomi-laivan normaalin satamapaikan ulkopuolelle. Auto tulee olemaan ilman moottoria ja puhdistettuna, joten siitä ei aiheudu saastevahinkoja. Vajonnut kori vedetään järjestäjien toimesta pois jäiden lähdettyä.

Arvauskilpailusta kertyneet varat käytetään kokonaisuudessaan nuorisotyön tukemiseen. Anomme kunnioittaen, että kaupunginhallitus antaisi luvan ehdotettuun järjestelyyn.

LC Jyväskylä
puolesta Eero Tairamo

 

 

 

 

 

 

 

 

Siitä se alkoi. Anomuksessa puhuttiin vielä vanhaan malliin autosta, mutta kaupungin päättävissä elimissä eli ympäristölautakunnassa autonkori muuttui tynnyriksi. Kauden 1978-79 toimintakertomus toteaa tapahtuneesta seuraavasti:

  ”Keväällä (1979) aktiviteettitoimikunta organisoi säänveikkausaktiviteetin eli arvauskilpailun, milloin Jyväsjärven jäälle asetettu tynnyri uppoaa jäihin. Aktiviteetista käydyssä keskustelussa todettiin idea hyväksi, mutta toteutus jäi keväällä jonkin verran myöhäiseksi ja suurimpana puutteena oli se, että aktiviteetti jäi vain muutaman innokkaan klubiveljen harteille. Lopputuloksena voidaan todeta, että aktiviteetti tuotti enemmän kokemuksia seuraavan talven varalle kuin taloudellista hyötyä.”

 

 

 

 

Vaikka tämänkään vuoden tulos ei siis ollut vielä vallan kiitettävä, niin kokemuksesta rikastuneena aktiviteettia päätettiin kuitenkin jatkaa. Niin sanotun tynnyriaktiviteetin toteuttaminen annettiin aktiviteettitoimikunnan tehtäväksi. Helmikuussa 1980 toimikunnan ehdotuksen jäänlähtöveikkauksen toteuttamiseksi esitteli veli Lemilä; tynnyrin sijalle kaavailtiin vielä tällöin ”jotakin muuta” esinettä, mutta tynnyri voitti tämän kisan ehkä edellisen vuoden kokemusten perusteella. Arpoja tulisi myyntiin erillisillä listoilla yhteensä 1950 kappaletta, mikä määrä on sen jälkeenkin ollut arpojen luku. Palkinnot saatiin samassa kuukausikokouksessa välittömästi kokoon, kun klubiveljet/fi rmat saman tien ilmoittivat lahjoittavansa tarvittavan määrän arpajaisvoittoja. Jokaisen veljen tulisi myydä vähintään yksi 25-arvan lista, ja loput oli tarkoitus kaupata laitoksissa, kaupoissa ja yleisötilaisuuksissa. Ensimmäisen tynnyrin asensi jäälle Shell Huolto Mäkinen. Myynnin tehostamiseksi päätettiin vielä viime päivinä järjestää myyntipisteet Jyväsjärven rantaan ja keskikaupungille. Kaupanteossa tapahtui kuitenkin virheitä, kun lähes 800 arpaa jäi myymättä, ja virheet luvattiin korjata seuraavina vuosina – lopputulos oli kuitenkin hyvä, ja Jäänlähtöveikkauksesta kehittyi LC Jyväskylän pitkäaikaisin ja tuottoisin aktiviteetti. Ensimmäisen jäänlähtöveikkauksen tuotto käytettiin nuorisotyöhön, kuten sitten seuraavienkin vuosien tuotto on käytetty.

Seuraavana vuonna veli Käppi esitti uudet linjat Jäänlähtöveikkauksen toteuttamiseksi. Tällöin arpaliput saivat nykyisen kaksiosaisen muotonsa, jolloin toinen osa jäi myyjällä ja toinen ostajalle. Vuorokausi jaettiin neljään osaan, ja uppoamisaika tarkastettiin vastaavasti kunkin jakson alussa. Tulos parani selvästi edellisestä vuodesta, mutta edelleen jäi arpoja myymättä. Myyntiä pyrittiin parantamaan vuonna 1982 jakamalla veljet neljään eri ryhmään, joilla jokaisella oli oma tehtävänsä: oli 1. anomus-, tilitys- ja mainosryhmä, 2. palkinto- ja lehti-ilmoitusryhmä, 3. päivystysryhmä, joka myöhemmin on muuttunut väijyryhmäksi, ja 4. tynnyrin asennus- ja arpojen suunnitteluryhmä. Erityisen tärkeä tehtävä on palkintoryhmällä, jossa päällimmäisen muistelun mukaan mukana ovat eri aikoina olleet veljet Oikari, Heikinheimo, Käppi, Vuorinen, Riipinen, Koivisto, Elonheimo… Suuri osa palkinnoista on alusta saakka saatu lahjoituksina, kiitos talouselämässä vaikuttaneiden klubin jäsenten. Tässä muodossa jäänlähtöveikkaus on pääpiirteissään toteutettu koko Jäänlähtöveikkauksen historian ajan, pieniä muutoksia ja viilauksia tosin käyttäen aina tilanteen mukaan.

Jäänlähtövastaavan tehtävä on ollut klubissa vastuunalainen ja tärkeä tehtävä, joka on vaihdellut veljeltä toiselle aina muutaman vuoden väliajoin. On katsottu hyväksi, että kerran kunnolla asiaan perehtynyt jäsen hoitaa virkaa ainakin muutaman toimikauden, ennen kuin vastuu siirtyy seuraavalle henkilölle. Jäänlähtöveikkauksen pääjärjestäjinä ovat olleet muun muassa veljet Lemilä, Käppi, Johansson, Kallio-Mannila, Heikinheimo, Vuorinen, Parviainen, Saarinen, ja viimeisenä parina vuotena veli Mäntynen. Vastaavasti tynnyrin asentaminen on ollut viime vuosina veli Kari Lehtisen asiantuntevissa hyppysissä.

Arvat myytiin alkuvuosina siten, että klubin jäsenet ottivat kontolleen perusmyynnin, mikä oli edellä mainittu vähintään 25:n arvan nippu. Loppuarpojen myynti osoittautui sangen hankalaksi omassa piirissä, joten mukaan otettiin ja samalla aktivoitiin erilaisia kouluja ja nuorisojärjestöjä. Näin myyntityössä mukana ovat olleet Steinerkoulu, joka 1980-luvulla sitoutui muutamana vuonna myymään puolet arvoista. Koulu säilyi pitkään jäänlähtöveikkausarpojen päämyyjänä. Myyntityössä ovat olleet mukana myös partiojärjestöt ja viime toimintavuosina koululuokat opettajien valvonnassa. Tällä tavalla ne ovat hankkineet matkarahoja eri tarkoituksiin.

Kun arpojen myynti päättyi ensimmäisten arpajaisten aikana vasta toukokuun puolella – lienevätkö talvet ennen vanhaan olleet pitempiä kuin nykyisin, jolloin myyntiaika päättyy jo huhtikuun alkaessa – saatettiin joutua aikamoisiin kommelluksiin. Veli Oikari kertoo, että hän myi eräänä vuonna Hotelli Laajavuoren vappulounaalla arpoja täyttä häkää, ja niitä ostettiin innokkaasti, vaikka tynnyri satamassa olikin uponnut jo aikoja sitten. Tulipahan kuitenkin hyvään tarkoitukseen…

Eräänä vuonna taas - ajankohta on armeliaasti hautunut ja unohtunut aikakirjoihin – jäälle styroksin päälle asetettuun tynnyriin ei tehty reikiä, joista vesi olisi päässyt sisään ja viimeistellyt uppoamisprosessin. Taisi uppoamiseen tarvittava kivimääräkin jäädä pienenlaiseksi. Tynnyrin alaosa tosin vajosi aikanaan jään läpi, mutta tynnyri ei uponnut. Kun samaan aikaan innokkaimmat veneilijät jo kokeilivat rauta-aluksiaan satamassa, irtosi jäälautta tynnyreineen ja lähti seilaamaan kohti Äijälänsalmea. Kuokkalan sillan alla pari vuorokautta myöhemmin tynnyri sitten lopullisesti upposi. Tästä selvittiin, eikä valituksia kuulunut. Kokemuksen seurauksena tynnyri muutettiin parempaan paikkaan ja kivien määrä on aina varmistettu. Sen jälkeen tynnyrin väijyryhmä onkin saanut lisää painoarvoa.

Mainittakoon vielä, että tynnyrin asettamisen ehtona oli se, että tynnyri kalastetaan jäitten lähdettyä pois Jyväsjärveä täyttämästä. Onnettomuudeksi tapahtui siten, että tynnyriin sidottu pitkä köysi varastettiin useana vuonna, ja niin tällaisen napanuoran käytöstä oli luovuttava ja tynnyrit upposivat ilman yhteyttä rantaviivaan. Muistitiedon mukaan ainakin joskus näitä järveen vajonneita tynnyreitä on pyritty nostamaan mm. paikallisten sukelluskerhojen toimesta, mutta Jyväsjärven kymmenmetrinen mutakerros laivarannassa pitää kyllä sen, minkä se kerran on ottanut. Toki viime vuosina tynnyrit on pystytty pelastamaan, niin että Jyväsjärven täyttymistä ei voida laskea ainakaan LC Jyväskylän synniksi.


Klubin 30-vuotisjuhlien yhteydessä presidentti Bonsdorff luovuttaa partiolaisille lahjashekin. Sihteeri Sompa
seuraa vieressä.

Veli Käpin aloitteesta klubille tarjoutui mahdollisuus varainhankintaan yksinkertaisella tavalla: maankuulu kauppapuutarha Viherlandia tarvitsi jatkuvasti valmiiksi levitettyjä sanomalehtiä ihmisten ostojen kääreeksi. Niin sitten ahkeroitiin vuonna 2002 Viherlandian varastossa lehtiä levitellen. Valitettavasti vain urakkaan osallistui sangen niukasti veljiä, ja niinpä valtaosa tuhansiin kiloihin nousseesta lehtimäärästä tulikin hoidettua pääasiassa Käpin perheen Arvon ja Tessin toimesta. Eihän sitä oikein lady-toiminnaksi voitu laskea. Ne, jotka lehtien levittelyssä olivat mukana, kokivat kulutetut tunnit kuitenkin yhteishengen kannalta hyödylliseksi rakennusajaksi.

107-G piirin inva-autoprojekti

Suurisuuntainen aktiviteetti tehtiin vuosina 1998-2000. Veli Henrik Hartmanin ideoimana LC Jyväskylä teki syksyllä 1998 aloitteen ja sai mukaan 107-G-piirin inva-auton ostohankkeeseen Jyväskylän Sairaskotisäätiölle. Keräyksen ajankohta ei ollut paras mahdollinen, sillä samaan aikaan oli käynnissä Pohjolan Punainen Sulka suurkeräys, jonka kohderyhmänä olivat mm. sotainvalidit. Projekti päätettiin kuitenkin käynnistää, koska sairaskodin entinen auto oli käytännöllisesti katsoen loppunajettu ja sen ylläpitokustannukset olivat paisuneet kohtuuttomiksi. Käytännön työtä, piirin klubien propagoimista hankkeen taakse ja yhteyksiä LCIF:iin hoiti veli Juhani Helste. Merkittävä panos projektissa oli myös klubin presidentillä veli Reko Vuorisella. Klubi lahjoitti hankkeeseen – tulkoon markkamäärät poikkeuksellisti mainituksi – 20 000 Smk. Lahjoituksiin osallistui G-piirin 68 klubista 26 klubia lähes 80 000 Smk:lla, jonka perusteella voitiin avustusta hakea LCIF:ltä. Sen tuki projektille oli lähes 184 000 markkaa. Keräykseen tuli mukaan myös tuntemattomana pysyttevä lahjoittaja ja J. Jäsperin säätiö. Kootuilla varoilla hankittiin inva-autoksi muunnettavissa oleva Peugeot Boxer –merkkinen auto. Kokonaiskustannuksista lahjoitukset kattoivat 58 prosenttia. Auto otettiin käyttöön 16.12.2000.– Inva auto on näitä riviä kirjoitettaessa tuttu näky kaupunkiliikenteessä. Lahjoitus meni todella hyvään tarkoitukseen.

Inva-auto on varmasti kautta aikojen ollut suurin klubin yksittäinen lahjoituskohde.

 

Jonkinlaista yhteenvetoa

Voisi tulla liian pitkä lista niistä kaikista kohteista, joita vuosien varrella on katsottu tarpeelliseksi tukea, mutta typistettynä se näyttää seuraavalta:

kirjalahjoitukset sairaaloille ja vastaaottokodeille
sotainvalidien avustaminen eri tavoin
partiolaisille retkeilytarvikkeita ym. avustuksia
leijonahuone Kortepohjan Ylioppilaskylään
kuuroille ja sokeille lahjoituksia
Keski-Suomen CP-yhdistyksen tukeminen
osallistuminen Punainen Sulka ja Punainen Sydän keräyksiin
Lapuan räjähdysonnettomuuden uhrien avustaminen
JR 200:n patsashankeen tukeminen
yksityisten henkilöitten avustaminen
ryhmien/koululuokkien avustaminen

Vuosien kuluessa on yksityisten henkilöitten avustamisesta siirrytty ryhmien ja koululuokkien tukemiseen – tässä näyttäytyy samalla suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtunut muutos. Erityiskohteena ovat koko klubin olemassaolon ajan olleet sotainvalidit, partiolaiset ja yleensä nuorisotyö. Kansainvälistyvässä maailmassa tarvitaan myös kansallista panosta. Ilman omaa kansallista identiteettiä ei voi olla todellista kansainvälisyyttä.

Vuoden 2005 klubin 50-vuotisjuhlarahasto suunnataan kokonaisuudessaan nuorisotyöhön.


Myötätuulta klubille toivottavat Inarin matkalta 1989 paikallinen LC-veli ja Rantatupa.

 

LC JYVÄSKYLÄ LIONSMAAILMASSA

LC Jyväskylän perustamat uudet klubit:

Vuonna 1956 LC Vaajakoski
Vuonna 1957 LC Jämsän Jokilaakso
Vuonna 1959 LC Jyväskylä/Harju

LC Jyväskylä G-piirissä:

Piirikuvernööri:
Martti Lahtinen 1971-72

Alueen puheenjohtaja:
Arvo Käppi 2002-2003

Lohkon puheenjohtajat:
Veikko Varesmaa 1956-57
Johan Stürmer 1959-60
Eero Tuormaa 1960-61
Uolevi Konttinen 1966-67
Martti Lahtinen 1970-71
Yrjö Määttä 1974-75
Veikko Melkinen 1978-79
Jukka Lemilä 1986-87
Arvo Käppi 2001-2002

Keski-Suomen vanhin lionsklubi ei siis ole ollut erityisen huomattava leijonaaatteen levittäjä, mutta omien kummiklubien perustamat uudet klubit kattavat keskeiset osat maakuntaa. Toiminnan alkuvuosina oli moneen otteeseen puhetta lionstoiminnan levittämisestä Äänekosken ja Saarijärven suuntaan, mutta puheet jäivät puheen asteelle. Äänekoskelle lionismi tuli Lahden – Karhulan ja lopulta Kotkan kautta, ja Äänekosken klubi hoiti vuorostaan pohjoisen Keski-Suomen lionismin levittämistyön perustamalla yhdeksän uutta klubia (vuoteen 2004 mennessä), näiden muassa Saarijärvi.

Jyväskylässä on järjestetty kolme kertaa Suomen lionsjärjestön valtakunnankokous, ensimmäisen kerran 1.6.1968, toisen kerran 4.-5.6 1983 ja jälleen vuonna 1994. Kokousjärjestelyihin klubi on osallistunut yhdessä muiden Jyväskylän klubien kanssa. Maininnan ansaitsee veli Helsteen toiminta viimeisimmän valtakunnankokouksen organisointitehtävissä.

 

LC JYVÄSKYLÄN PRESIDENTIT JA SIHTEERIT KAUTTA AIKOJEN

Toimikausi Presidentti Sihteeri
1954-55 Veikko Varesmaa Seppo Ahonen
1955-56 Elias Jokinen Veikko Salmenoja
1956-57 Ilmari Karpio Urho Valjakka
1957-58 Aarno Kauno Niilo Ryti
1958-59 Eero Tuormaa Uolevi Konttinen
1959-60 Risto Heiniö Martti Saraste
1961-62 Wolfgang Stürmer Pentti Barck
1962-63 Väinö Pajunen Keijo Aaltonen
1963-64 Urho Valjakka Martti Lahtinen
1964-65 Uolevi Konttinen Heikki Viljanen
1965-66 Martti Saraste Antti Lehtinen
1966-67 Henrik Hartman Henrik Frey
1967-68 Keijo Aaltonen Erkki Rekola
1968-69 Martti Lahtinen Urho Brusi
1969-70 Heikki Viljanen Risto Heikinheimo
1970-71 Vilho Heinänen Veikko Melkinen
1971-72 Pentti Barck Hannu Kiiski
1972-73 Antti Lehtinen Hannu Kiviranta
1973-74 Yrjö Määttä Eero Tairamo
1974-75 Risto Heikinheimo Arto Hokkanen
1975-76 Erkki Rekola Unto Päivinen
1976-77 Kalle Poussa Pentti Johansson
1977-78 Veikko Melkinen Jorma Hattula
1978-79 Eero Tairamo Sakari Laurio
1979-80 Hannu Kiviranta Juhani Spoof
1980-81 Antero Oikari Henrik von Bonsdorff
1981-82 Unto Päivinen Paavo Haapakoski
1982-83 Jukka Lemilä Heikki Leskinen
1983-84 Hannu Luotola Eero Kurki
1984-85 Henrik von Bonsdorff Mauri Sompa
1985-86 Pentti Johansson Lauri Tiikkainen
1986-87 Mauri Sompa Pekka Saarinen
1987-88 Jorma Hattula Juhani Helste
1988-89 Horst Kuhlman Heikki Rantatupa
1989-90 Paavo Haapakoski Timo Lehtonen
1990-91 Arvo Käppi Reko Vuorinen
1991-92 Heikki Leskinen Jaakko Hirvonen
1992-93 Juhani Spoof Jouko Lindh
1993-94 Eero Kurki Vesa Pyrrö
1994-95 Jouko Riipinen Kari Lehtinen
1995-96 Juhani Helste Pertti Koivisto
1996-97 Pekka Saarinen Vesa Kokko
1997-98 Vesa Pyrrö Martti Linnove
1998-99 Reko Vuorinen Pertti Nousiainen
1999-00 Timo Lehtonen Osmo Kääriäinen
2000-01 Kari Lehtinen Juha Parviainen
2001-02 Jouko Lindh Martti Mäki-Hakola
2002-03 Heikki Rantatupa Martti Penttinen
2003-04 Vesa Kokko Hannu Koiramäki
2004-05 Pertti Koivisto Timo Kanninen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Näitten lisäksi presidenttiyden ehti hoitaa Antti Raippalinna kaudella 1958-59 Saarijärven klubissa, josta hän siirtyi vuonna 1966 LC Jyväskylän jäseneksi.

 

Soi, laulu Leijonain

Suomen Lions-liiton virallinen marssi
(Sanat: Toivo Lyy)

Soi, laulu Leijonain, soi raikuen,
taa merten, mannerten
vie kaikkialle veljesviesti!
Maan mahti voimakkain on yhteistyö,
maan onni varma vain,
kun miehet, kansat veljenkättä lyö.

Niin, työhön, Leijonat, jok´ainut mies!
niin riennä Lions-ties
ja kaikkialla auta, nosta!
Lie esteet ankarat, lie raskaat tiet.
Kun uskot, uskallat,
niin ihmisyyttä eespäin mittas viet.

Keski-Suomen kotiseutulaulu
(Sanat: Martti Korpilahti, sävel: Ivar Widéer)

Männikkömetsät ja rantojen raidat,
laaksojen liepeillä koivikkohaat,
ah, polut korpia kiertävät, kaidat,
kukkivat kummut ja mansikkamaat!
Keitele vehmas ja Päijänne jylhä,
kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen,
vuorien huippujen kauneus jylhä,
ah, kotiseutua muistoineen.

Syntymäpaikka kun on sydän Suomen,
siis sitä suottako kiittelisin?
Täällähän aukeni ens´elon huomen,
tänne ma toivon hautanikin.
Täällä on naapurini heimoni verta,
täällä on ystävä voittamaton,
tänne, ah tänne on kaipaus kerta,
täällä on kaikki, mi kallista on!

 

LÄHTEET

LC Jyväskylän arkisto (tulevaisuudessa Jyväskylän Maakunta-arkistossa):
Lions Club/Jyväskylä 25-vuotismuistelo
Toimintakertomukset 1955-2004
Klubikokousten pöytäkirjat 1955-2004
Perustavan kokouksen pöytäkirja 20.10.1954
Hallituksen kokousten pöytäkirjat 1954-2004

Haastattelut ym. suullinen perimä klubikokouksissa ym. tilaisuuksissa:
Pentti Barck
Risto Heikinheimo
Arvo Käppi
Antero Oikari
Erkki Rekola
ym

 

Kirjallisuus

Kallio, Reino, Leijonamieltä ja veljeshenkeä. Lions Club Lahti 1953-2003. Tallinn 2003.

Kokko, Marja, Rantatupa, Heikki, Leijonan jalanjälkiä. Puoli vuosisata suomalaista lionstoimintaa. Jyväskylä 2000.

Liimatainen, Rauno, Jyväskylän Suurajot 30-vuotta. Jyväskylä 1980.

Lions kalenteri – Lions vuosikirjat 1954-2004.

Lionspiiri 107 G Historiikki 1965-95 (painamaton).

Mikkola, Eero (toim.), Jyväskylän Lyseo 1858-1983. Jyväskylä 1983.

Tommila, Päiviö, Jyväskylän kaupungin historia 1-2. 1837-1965. Jyväskylä 1972.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter