Kokoukset
Jäsenet

 

TERVETULOA TUTUSTUMAAN SÄÄKSJÄRVEN LEIJONIEN TOIMINTAAN!

Olemme yksi kolmesta Lempäälässä toimivasta Lions Clubista, ja ainoa, jonka kaikki 30 jäsentä ovat naisia.

Toimintamme keskittyy ennen muuta lähiympäristöömme Lempäälän pohjoispuolella. Toimintamme painopisteenä ovat  seudun lapset, nuoret sekä ikääntyneet ja vaikeavammaiset. Osallistumme myös Lions -järjestön LCIF -katastrofirahaston kautta kansainväliseen auttamiseen yllättävissä luonnonkatastrofeissa, joista esimerkkeinä Haitin maanjäristys sekä Japanin tsunami. Piirijärjestömme kautta olemme olleet useita vuosia mukana avustamassa kuurosokeiden toimintakeskusta Tampereen Hervannassa.

Olemme palveluklubi, joten toimintamme pääpaino on ennen kaikkea palvelutoiminnassa ja vähemmän varainkeruussa. Näillä sivuilla voit tutustua monipuoliseen palvelutoimintaamme.

heartToimintakaudella 2013 - 2014 mottonamme on 

AUTTAMALLA UNELMAT TOTEEN

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter