Kokoukset
Jäsenet

Lapset, nuoret, perheet

Ikääntyneet

 

LAPSET, NUORET, PERHEET

Rusettiluistelutapahtuma

Koko perheen talvinen ulkoilutapahtuma järjestetään vuosittain Sääksjärven luistinradalla.Tapahtuma houkuttelee kaverukset sekä perheet iloiseen ulkoiluun. Mukaan mahtuvat kaikki vauvasta vaariin. Ulkoilun lomassa on tarjolla monenmoista naposteltavaa ja juotavaa. Onneaan voi koittaa arpajaisissa tai vaikkapa onginnassa. Veikeimmät asut palkitaan.

Satuhahmojen herkutteluhetki luistelun lomassa

 

Eskareiden turvapäivä

Turvapäivän tarkoituksena on edistää koulutiensä aloittavien liikenneturvallisuutta muistuttamalla heijastimen tärkeydestä syyspimeillä. Turvapäivä järjestetään vuosittain yhteistyössä Sääksjärven koulun esiopetuksen kanssa. Myös poliisin sekä palo- ja pelastuslaitoksen edustajat osallistuvat mahdollisuuksien mukaan.

Turvapäivään osallistuneet lapset saavat valita mieleisensä heijastimen hihaan heilumaan. Heijastinvalikoimaa esittelemässä lion Ritva Nurminen.

 

Pihapelipallot alakoululaisille

Paljon liikkuvat ihmiset ovat tutkimustenkin mukaan onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä kuin vähän liikkuvat. Perusta hyville liikuntatottumuksille luodaan lapsuuden pihaleikeissä ja -peleissä. Siispä mielestämme on tärkeätä rohkaista koululaisia liikkumaan, joten olemme lahjoittaneet Sääksjärven koulun jokaiselle alaluokalle oman pihapelipallon välitunneilla käytettäväksi. Vuosittain hankimme uudet pallot kadonneiden ja huonokuntoisten tilalle.

Pallot valmiina välituntileikkeihin

Leffaliput VERSO -oppilaille sekä Hyvä kaveri -stipendit

Haluamme edistää turvallista koulua, jossa ei kiusata toisia. Arvostamme suuresti Sääksjärven koulun vertassovittelijoiden eli verso-oppilaiden toimintaa. Kannustuksena ja kiitoksena lahjoitamme kaikille versoille vuosittain koulun kevätjuhlan yhteydessä vapaalipun elokuviin. Lahjoitamme myös stipendejä 7-luokkien oppilaille, jotka ovat osoittaneet esimerkillisen rehtiä kaveruutta toisia oppilaita kohtaan

Jo joutui armas aika...

 

 

IKÄÄNTYNEET

Vanhusten viikko, yhteislaulutuokiot, kesäjuhlat

Senioritoimintamme kohteena on Sääksjärven Toimelatalon asukkaat sekä päivätoiminnan asiakkaat. Järjestämme ikääntyneille arkea virkistävää ja piristävää toimintaa yhdessä Lempäälän kunnan vanhustyön kanssa

Toimintamuotoja ovat yhteislauluhetket, retket sekä pienet juhlat arjen toimien lomassa

Vanhusten viikko

Vanhusten viikon retki Ehtookotoon

Yhteislaulutuokio

Yhteislaulua "Arvon mekin ansaitsemme..."

Jo joutui armas aika

Kesäinen hattujuhla Toimelassa

 

 

 

 

 

.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter