Tervetuloa Lions Club Ruskon kotisivuille

Lions club Rusko on perustettu vuonna 1979. Jäseniä clubissa on 38 henkilöä.
Teemme yhdessä työtä Ruskolla, Suomessa ja kansainvälisellä tasolla ikääntyneiden auttamiseksi, lasten ja nuorten terveen elämän ja kehityksen turvaamiseksi sekä perheiden, vammaisten ja muiden apua tarvitsevien tukemiseksi. Toiminta tarjoaa jäsenelle mahdollisuuden toimia sosiaalisessa yhteisössä, kehittyä ihmisenä ja kehittää johtamistaitoja sekä solmia kontakteja kotimaassa ja ulkomailla.
Clubin toimintaan kuuluu monenlaista yhteistä rientoa. Pidämme kuukausittain clubi-kokouksen jossa viihdymme yhdessä yhteisten asioittemme ja ruokailun merkeissä. Järjestämme vuosittain monia, jo perinteiksi muodostuneita tapahtumia, esimerkiksi helmikuussa hirvitanssiaiset, huhti-toukokuussa kevätmatkan, lokakuussa Lions Fest kaamoksen karkoitusjuhlat sekä joulun alla kirkkokonsertin ja joulukuusen vienti Maunun tuvalle. Clubi jakaa vuosittain stipendejä Ruskon kouluissa.
Hirvitanssiaisten ja kirkkokonserttien sekä monien talkoiden tuotot käytämme kokonaisuudessaan avustuksiin, jossa pääpaino on ruskolaiset ikääntyneet ja nuoret.
Kuvagalleriassa kuvia erilaisista tapahtumista
Lionit ovat 1,3 miljoonan miehen ja naisen verkosto 205 maassa ja maantieteellisellä alueella. Lionit työskentelevät yhdessä vastatakseen erilaisiin haasteisiin ja tarpeisiin omilla paikkakunnillaan sekä eri puolilla maailmaa.





