Kokoukset

Hyvä Joulumieli 2020

LC Soinin, K-Market Kanelissa järjestämä hyvä joulumielikeräys on päättynyt. Keräys tuotti 900 euroa, joka luovutettiin tänään 21.12.2020 Pihlajalinna/Kuussotelle, soinilaisille lapsiperheille jaettavaksi.

SUURI KIITOS LAHJOITTAJILLE

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA SEKÄ ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2021.

Tv. LC-Soinin tontut

Jätkänkynttilöiden sytytys 27.11.2020

Jätkänkynttilät sytytettiin perinteiseen tapaan, tällä kertaa Joulunvalotapahtumassa. Tällä kertaa oli turhan pimeää kännykkäkuvan onnistumiselle. Valitsin Ahon Ahdin oikealla kameralla ottaman kuvan.

Jätkänkynttilät 2020

5.10.2020 Sahasimme jätkänkynttilöitä  ehkä viimeistä kertaa. Väen vähyyden vuoksi klubimme toiminta loppuu ehkä ensi keväänä

Sahasimme pienemmän määrän tällä kertaa, kun kynttilöitä oli varastossa viime vuodelta.

Perinteiseen tapaan paistoimme makkarat nuotiolla ja nautimme limsan kera

 

Hyvä joulumieli 2019

Perinteinen Hyvä Joulumielikeräys toteutettiin tänäkin vuonna. Liikelaitosten, yksityisten ja klubin avustuksella saatiin kerättyä kuudelle perheelle joulurahaa sosiaalitoimen jaettavaksi. Vähän meni kiireiseksi kun joulu on jo ovella.

Jätkänkynttilöiden poltto joulunavauksessa 7.12.19

Noin 50 jätkänkynttilää sytytettiin joulunavauksessa lauantaina 7.12. Tällä kertaa aloitettiin noin klo 11, joka olikin hyvä ratkaisu.

Jo iltapäivällä noin klo 14 päästiin keräämään kynttilöiden jäännökset. Kuvassa kerääjäporukka.

 

Jätkänkynttilöiden sahaus 18.9.2019

Todella hieno sää suosi tämänvuotista jätkänkynttilöiden sahausta, joka tapahtui Peuran Reijon talleilla. Mukana oli 10 lionia. Kynttilöitä saatiin todella reippaasti myyntiin.

Perinteiseen tapaan lopuksi paistettiin makkarat nuotiolla

Klubin maalauskökkä 9.7. 2019

Klubin tehtävänä oli maalata jokivartelaisen Martti Rintalan mökki. Mökissä oli tosi vanha maali, joten Takalasta haettiin maalit ja alettiin työt. Tästä se alkaa. Klubi päätti laittaa maalien hinnan omaan piikkiin.

Jätkänkynntilöistä totuttuun tyyliin piti paistaa makkarat nuotiolla. Maantien laitaan ei voinut tehdä isoa nuotiota.

Tehtävä suoritettu. Tässä potretti maalausporukasta

Mökille tehtiin vielä uudet raput ja keinuun rimat. Kyllä on hienot. Tyytyväiset tekijät istuvat rapuilla.

Sankarihautojen kunnostus

Projekti valmistui kahdessa päivässä. Klubista viisi lionia osallistui Soinin sankarihautojen kunnostukseen.

Joulumieli keräys jouluna 2018

ik. Hanna Lindström, Tiina Silvonen, Kalevi Saarinen ja Jussi Paarvala

Tänään päättyi jokavuotinen Hyvä Joulumieli-keräys Soinissa. Lions club Soinin järjestämä keräys tuotti tänäkin vuotena iloa soinilaisille lapsiperheille. Keräys onnistui jopa yli odotusten.

Keräyksen tuotto 1200 euroa luovutettiin perhesosiaalityön Soinin yksikölle. Lahjoitusta oli vastaanottamassa Hanna Lindström ja Tiina Silvonen ja luovuttamassa LC Soinin rahastonhoitaja Kalevi Saarinen ja Jussi Paarvala. Klubin edustajat toivottivat lahjoituksen myötä soinilaisille lapsiperheille hyvää joulua ja samalla kiittivät kaikkia lahjoittajia jälleen kerran hyvästä tuloksesta. Samoin kiitokset lähtivät K-Market Kaneliin. Keräyksen tuotto ohjataan kahdelletoista lapsiperheelle Soinissa.

Jätkänynttilöiden sytytys 8.12.2018

Tämä ryhmä palaa liikekeskuksen edessä.

Kaikki kynttilät sytytetty ja pohditaan minne mennään kahville ja koska kerätään polttojätteet.

Jätkänkynttilät sahattiin ja pakattiin varastoitaviksi Reijo Peuran tilalla. Sen päälle makkaroiden paisto, kuten tapana on aina ollut.

Jätkänkynttilät haussa

29.9.2018 läksimme noutamaan luvattuja keloja kunnanmaalta Ristikorvesta. Ne täytyi katkoa ja kantaa kahden kynttilän mittaisina hyvän matkaa traktorin lavalle. Aikamoinen kuntosuoritus. Lopuksi paistimme makkaraa nuotiolla perinteiseen tapaan.

Soinin yhtenäiskoulun pulkat

Soinin yhtenäiskoululla on välitunneilla hauskaa laskea mäkeä. Lions Club Soini päätti lahjoittaa pari pulkkaa koululle, jotta mahdollisemman moni lapsi pääsee sitä harrastamaan.

Suomisata jätkänkynttilät

Yrittäjäyhdistyksen sponsoroimana sytytimme Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi sata jätkänkynttilää. Niistä muodostettiin myös 100v kuvio. Tosin näkyy vain ylhäältä katsottuna. Ahon Ahti kuvasi videoa kopterilla, joka tulee aikanaan JP Newsiin katsottavaksi.

Kynttilöiden sytysporukkaa seuraavassa kuvassa

Havuseppeleet sankarihaudoille

Klubilaiset leikkasivat jo aiemmin havuja seppeleiden tekoa varten. Tarkoitus on tehdä seppeleet kaikille sankarihaudoille Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi. Seppeleen tekijöitä oli mahtava määrä. Tässä klubilaisia työn ääressä.

Jätkänkynttiläkökkä 17.8. 2017

Jätkäkynttilöiden sahaus oli jälleen ohjelmassa. Tänä vuonna oli kyseessä normaalia kunnianhimoisempi projekti. Tarkoitus oli osallistua Suomi 100 vuotta ohjelmaan sahaamalla yksi kynttilä kutakin vuotta kohti. Peuran Reijon tilalla sahasimme yhteensä 107 kynttilää. Eli päästiin tavoitteeseen.

Välissä tietenkin pidettiin taukoa, paistettiin makkaraa ja nautittiin juotavaa.

Jätkänkynttilöiden sytytys 5.12.2016

Alunperin sytytys oli tarkoitus tehdä joulunavauksen yhteydessä, mutta sää oli silloin kurjan sateinen, joten siirsimme sen näin itsenäisyyspäivän alle. Oli hyvä ratkaisu.

Jätkänkynttilöiden sahaus 24.9.2016

Jälleen se aika vuodesta jolloin sahattiin jätkänkynttilöitä myytäväksi joulunavausta varten. Tämä tapahtui Reijo Peuran tilalla.

Perinteiseen tapaan paistettiin makkaraa nuotiolla ja nautittiin limsan kera.

LC Soinin nuorisonvaihtoa

Tyttö, Hikari Kimura, kotoisi Kamazawasta

Poika, Keisuke Itsukushima, Kiotosta

Vieraana Markku ja Kati Keskimäenpään luona

Suomessa 18.7.- 7.8. Kaksi viikkoa Soinissa ja viikon nuorisoleirillä Peurungalla.

 

Kökkää Wanhan ajan päiville 2016

Viimeiset wanhan ajan päivät 2016 lähestyvät ja kökkää riittää. Tässä tehdään pärekattoa suureen savusaunaan.

Nälkäkin tulee töitä tehdessä. Kökkämiehet ruokailulla.

 

Hyvä joulumieli 2015

Viitenä vuotena peräkkäin järjestetty Hyvä Joulumieli keräys luovutettiin Soinin kunnan sosiaalitoimistolle jaettavaksi soinilaisille lapsiperheille. Vastaanottajina toimivat sosiaaliohjaaja Ritva Paarvala ja toimistotoimistosihteeri Teija Takala. Keräyksen tuoton sadan euron suuruisina lahjashekkeinä luovuttivat LC Soinin puolesta Klubin sihteeri Jussi Paarvala ja rahastonhoitaja Kalevi Saarinen.

Jätkänkynttilöiden sytytys 4.12.2015

Jätkänkynttilöiden sytytys oli tarkoitus tehdä jo edellisenä lauantaina joulunavauksen yhteydessä, mutta sää oli armottoman tuulinen ja siitä piti luopua. Ei ollut sää hääppöinen nytkään, mutta oli sentään lunta, eikä niin paha tuuli.

Ahon Ahti oli kameroineen paikalla ja ikuisti sytyttäjiä puuhassaan. Kaasupullojahan siinä avuksi tarvittiin.

Lyhteiden teko Kalevi Laitilan tilalla 15.9. 2015

Teimme viiden lionin voimin noin 60 lyhdettä myyntiin joulun alla. Kaurapelto oli Kalevi Laitilan tilalla.

Kökän lopuksi talon väki tarjosi meille kahvit ja letut talon huvimajassa. Sinne laitoimme myös lyhteet kuivumaan ja hiiriltä piiloon ennen pakkaamista muovipussiin.

Wanhan ajan päivien alueelle pärekaton tekoa 8.7.2015

Wanhan ajan päivien kattokökkä 27.6.2015

Klubi sai tehtäväkseen tehdä tiilikaton heikentyneen pärekaton päälle masinistien ruokalaan. Tiilet olivat entisistä rakenteista purettuja ja tulivat näin uusiokäyttöön.

Osa porukasta teki uutta kattoa yhteen myyntikojuista. Kökän aikana nautittiin hernekeitot ja kahvit alueen ruokalassa. Säätiedotteiden lupaamia sateita ei tullut, onneksi, vaan homma saatiin suoritettua hienossa säässä.

 

 

 

MML esitti, että klubi voisi auttaa Soini talon läheisyyteen tehdyn lasten leikkikentän aidan teossa. Alunperin projektina piti olla vain aitaelementtien teon, mutta lopulta aita rakennettiin kokonaisuudessaan. Kunnan miehillä ei siihen aika riittänyt.  Metrin mittaisia aitalautoja sahattiin kahdella sahalla.

Aitaelementin suunnittelua. Työ jatkuu keskiviikkona.

Siinä LC Soinin veljien tämäniltainen aktiviteetti. 50 kpl parimetristä aitaelementtiä lasten leikkikentän ympärille "paukuteltiin" kasaan n. kolmessa tunnissa. Ei paha

2.7. Aitapylväät sahattiin ja höylättiin.

Päivän jälkeen enää vajaa sivu jäljellä joka tehdään ensi torstaina.

15.9. Aidanteko saatiin päätökseen ja sitä juhlittiin lasten kanssa. Torstaina onkin sitten aidan vihkiäistilaisuus.

 

 

 

 

 

 

 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter