Kokoukset

 LC  Varkaus Justiina 

 

LC Varkaus Justiina on Varkauden alueella toimiva naisklubi, johon tänäpäivänä kuuluu 15 aktiivista ja iloista leijonanaista.

Klubimme on perustettu 24.3.1999. Nimemme symboloi vahvaa savolaista naista, joka voimallaan ja lämpimällä sydämellisyydellään edesauttaa apua tarvitsevien yhteisönsä jäsenten hyvinvointia.

Teemme paikallisesti hyvää erilaisten aktiviteettien muodossa ja tavoitteemme on auttaa sekä tukea alueemme eniten apua tarvitsevia perheitä, lapsia, nuoria sekä vanhuksia. Teemme yhdessä työtä myös kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Kerran kuussa kokoonnumme ja suunnittelemme yhdessä seuraavia tapahtumia ja aktiviteettejä. Pidämme huolta myös itsestämme ja kokouksissa vierailee usein kiinnostavia puhujia, teemme pieniä retkiä sekä tutustumme paikkakunnan kiinnostaviin kohteisiin.

Jos sinua kiinnostaa liittyä Justinoihin tekemään hyvää, olet lämpimästi tervetullut tutustumaan toimintaamme! Yksin me ollaan pieniä, yhdessä meissä on voimaa.

 

                                         

 

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter