Kokoukset

Kuntoportaat on vastaanotettu niin hyvin että saimme jopa Urjalan kunnan Vuoden urheiluteko 2021 -palkinnon oheisten perustelujen kera:
”Kuntoportaat rakennettiin palvelemaan kaikenkuntoisia kuntalaisia, niin nuoria kuin vanhempiakin. Portaita onkin käytetty jo ahkerasti, niin päiväkotilapset kuin veteraanitason yleisurheilijakin. 
Urjeiluseuralaiset kipuavat portaita erilaisia askelluksia ja liikkeitä käyttäen, mutta erittäin palkitsevaa on nähdä kun seniorikansalainen saapuu rollaattorilla tai kävelysauvoin rinteelle ja kapuaa portaat itselleen sopivalla vauhdilla.”
Kuvassa porrastoimikunta Virpi Nikkilä, Helvi Reponen ja Mirva Rajala


Linnattarien rakennuttamat kuntoportaat Laukeelaan ovat valmistuneet ja lahjoitettu kuntalaisten käyttöön. 
kunnanjohtaja Annu Kuusisto leikkasi nauhan luovutustilaisuudessa 25.10. ja koko kansan avajaistapahtuma pidettiin lämpimässä syyssäässä 30.10.
Linnattaret kiittää kaikkia tukijoita ja talkoolaisia. 

Linnattarien 10-vuotisjuhlavuoden suurhanke etenee.

Kuvassa Linnattarien "Kuntoportaat Laukeelaan" -toimikunta, Virpi Nikkilä (vas.), Mirva Rajala ja Helvi Reponen, porrasprojektin alkuunsaattaja, kiittämässä lahjoituksesta tulevalla kuntoporrasalueella Anssi Mäkelää,
jolle Urjalan Urheilijat järjestivät taannoin Anssin merkkipäivän johdosta onnittelukeräyksen. Onnitteluista kertyneet varat tulivat lahjoituksena Linnattarien kuntoporrasprojektiin, nimellä Anssin tasanne! Kiitos!
Kuvassa oikealla Tuula Mäkelä. (Kuva, Jukka Nurmela)

Innostusta tähän Linnattarien 10-vuotisjuhlaprojektiin kuntoportaiden saamiseksi Laukeelaan on ollut kiitettävästi. Projekti käynnistettiin jo reilu vuosi sitten ja kuluvana vuonna on edetty käytännön tasolle. Tukijoiksi olemme saaneet Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin sekä useita urjalalaisia yrityksiä ja yhdistyksiä ja Arne Ritari -säätiön. Urjalan kunta on antanut käyttöömme alueen Laukeelan keskustasta, urheilukentän läheisyydestä ja tietysti luvassa on myös talkoolaisia apuun. 

Kuntoportaille olisi hyvä saada sopiva nimikin? Ehdotuksia portaiden nimeksi otamme myös mielellämme vastaan.

Voitte ottaa yhteyttä Linnattarien toimikuntaan puhelimitse, sähköpostilla tai Linnattarien Facebook -sivujen kautta! 
 


 

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2020 sankarihautojen kunnioitus

Klubimme presidentti Maritta Lammi ja jäsen Sanna Karppanen olivat laskemassa seppeleet sekä Halkivahan että Urjalan kirkoilla yhdessä Lions Club Urjalan ja Urjalan Rotaryklubin edustajien kanssa. Kunniavartiossa Mika Ojala.

Slaavilaisen musiikin konsertti su 29.3.2020 Urjalan kirkossa on PERUTTU!

Slaavilaisen musiikin konsertti Urjalan kirkossa su 29.3.2020 klo 18 on peruttu Suomen hallituksen ja THL:n ohjeistuksen mukaisesti, ettei isoja yleisötilaisuuksia tule järjestää voimakkaasti leviävän koronaviruksen vuoksi. Konsertti siirretään myöhäisempään ajankohtaan.

 

Linnattaret toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Lions Club Urjala Linnattaret  lahjoitti  Seurakunnan joulumyyjäisten (8.12.2019) tuoton vähävaraisille perheille.  Lahjoitus (10 kpl 30 euron ruokalahjakorttia) toteutetaan yhteistyössä Urjalan seurakunnan diakoniatyön kanssa. 

Uusi jäsen toivotettiin tervetulleeksi klubiimme 16.10.2019.

Uusi jäsen toivotettiin tervetulleeksi klubiimme asiaankuuluvin juhlallisuuksin lokakuun vuosikokouksen yhteydessä. Tervetuloa joukkoon Sanna Karppanen.

 

Muistettiin ruusuin syntymäpäivää vuoden aikana viettäneitä, onnea Leena, Maija-Leena, Mari, Virpi ja Virve!

LC Urjala Linnattarien lahjoitus Iltalan pihakeinua varten.

Lions Club Urjala Linnattaret lahjoitti Urjalan Seudun Vanhustenkotiyhdistykselle avustusta pihakeinun hankintaa varten. Nyt keinu on kasattu ja toivomme että mahdollisemman monelle asukkaalle on iloa tästä pihakeinusta.

LC Urjala Linnattarien siman myynti vappuna 2019.

Vapun aikaan myimme yhteensä 160 pulloa simaa kahdessa myyntitapahtumassa.

Siitä kilahti taas mukava summa jaettavaksi hyvään tarkoitukseen.

LC Urjala Linnattarien villasukka lahjoituskampanja.

Villasukkakeräyksen joulumuistamiset on toimitettu kotihoidon vakinaisille asiakkaille viikolla 51. Oli hienoa huomata, kuinka paljon löytyy ihmisiä, jotka välittävät. Saimme jaettavaksi yli 100 villasukkaa. Kiitos kaikille mukana olleille ja lahjoituksia tehneille tukijoille. Hyvää joulua kaikille ja onnellista uutta vuotta 2019!

 

 

LC Urjala Linnattarien villasukka lahjoituskampanja.

 

Tarkista villasukkavarastosi ja lahjoita käyttämättömät/uudet villasukat hyvään tarkoitukseen. Villasukat ohjataan joulun ajan muistamisiin Urjalan kotihoidon piiriin kuuluville asiakkaille. Lahjoituksia otamme vastaan keskiviikkoon 5.12. saakka Urjalan Sanomien konttorille, konttorin aukioloaikoina klo 9-16. Lisäksi sukkia otetaan vastaan Urjalan Lahjantuvalla osoitteessa Sairaalantie 9 sekä Nukkekotikauppa Mineillen (Urjalantie 35) ti klo 10-14.30, ke klo 16-18, pe klo 10-17 ja la klo 10.30-13.

Joulukuu 2018

ltalan asukkaiden joulukahvitus lauantaina 8.12. Juotiin torttukahvit, laulettiin joululauluja Marin harmonin säestyksellä ja kuunneltiin Aulikin runonlausuntaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lokakuu 2018

Lokakuun kuukausikokous vietetty, samoin vuosikokous. Saimme vieraita klubimme 2.VDG Sirkka-Liisa Voutilaisen ja miehensä lion Erkin, klubimme kummit. Kiitos käynnistänne.

 

 

Syyskuu 2018

Viime lauantaina 1.9. Linnattaret mukana seuracupin finaalikilpailussa Urjalassa. Säpinää riitti Linnattarien vohvelimyyntipisteellä sekä yhtenäiskoululla ruokailun avustamisesta noin 800 henkilölle.


Kesäkuu 2018

Hallituksen vaihtokokous 14.6.2018.

Kuluvan kauden presidentti Virve Lehmus luovutti presidentin nuijan 1.7. kautensa aloittavalle presidentille Virpi Nikkilälle. Marja-Riitta Touru toimii sihteerinä ja Leena Leppälä jatkaa rahastonhoitajana. Vaihtokokous pidettiin Kikurilla Matti Nikanderin savusaunalla. Matti lämmitti savusaunan varmalla otteella lempeäksi ja Kirsti toimi ruokamestarina, Marja-Liisan avustamana. Lämmin kiitos vielä vieraanvaraisuudesta!

 

 

 

Toukokuu 2018

Toimintakuden 2017-2018 viimeinen klubikokous vietettiin Kortejärven lintutornilla. Ilmat suosi ja tarjoilu oli maittavaa. Jorma Nummela kertoi lintujen kevätmuutosta ja bongailimme eri lintuja.

 

 

Huhtikuu 2018

Vapuksi taas teemme perinteistä valmiiksi pullotettua simaa myyntiin! Myynnissä perjantaina 27.4. torilla ja maanantaina 30.4. K-Supermarket Marin edessä.

Helmikuu 2018

Koko perheen huikea tapahtumaviikonloppu 10. - 11.2.2018 Urjalassa Säätiötalolla.

 

Tammikuu 2018

Lion Sanna-Liisa Mattila liittyi klubiin 17.1.2018. Kummina toimi lion Mirva Rajala. Presidentti Virve Lehmus otti vastaan lionslupauksen.

Lokakuu 2017

Lokakuun kuukausikokouksen/vuosikokouksen jälkeen saimme valmennusta naiseudesta Team Ester Oy:n mentaalivalmentaja Jonna Westerholm-Tuppuraiselta. Toiminnallinen luento sisälsi tunne- ja elämysharjoituksia esim. omatila ja ryhmätyönä pohdimme mitä on naisellisuus.

Ryhmätyön purkua yhdessä Jonna Westerholm-Tuppuraisen kanssa.

Kuvassa Jonna Westerholm-Tuppurainen ja Linnattarien presidentti Virve Lehmus.

 

Toukokuu 2017

Simanmyyntiaktiviteetti sujui hienosti, kiitos kaikille simantekijöille, -myyjille sekä ennenkaikkea ostajille!

Kesällä tapaamme vielä mm. varstatorilla, varstakisoissa sekä Pentinkulman päivillä.

Aurinkoista kesää kaikille!


 

 


Punainen sulka -kampanja on käynnistynyt juhlavasti Tampereella 19.3.2016

http://www.lions.fi/ajankohtaista/punainen_sulka_2017_-kerays_kayntiin_tampereella/


Lions-järjestö täyttää 100 vuotta 7.6.2017

 

Amerikkalainen 38-vuotias Melvin Jones halusi vuonna 1917 tehdä hyvää ihmisille, jotka tarvitsevat apua ja tukea. Hän kutsui ystäviään mukaan, ja ehdotti, että he alkaisivat tehdä suunnitelmallista palveluyötä paikkakuntiensa hyväksi.

Ystävykset kokoontuivat Chicagoon 7.6.1917 perustamaan uutta palvelujärjestöä. Melvin Jonesin visiosta tuli totta jo lähes 100 vuotta sitten.

Lionsjärjestö levisi nopeasti kansainväliseksi liikkeeksi, jonka tavoite on parantaa ihmisten elämänlaatua.

Järjestö on kasvanut maailman suurimmaksi ja luotetuimmaksi palveluklubien järjestöksi. Lions-toiminnan visio ja palveluajatus ”We Serve”, on kantanut Lionstoiminnan 2000-luvulle, ja palveluajatus kantaa seuraavalle vuosisadalle. Järjestö toimii tällä hetkellä yli 200 maassa tai itsehallintoalueella ja jäseniä on lähes 1,4 miljoonaa. Lionsjärjestö on vuonna 1945 perustetun YK:n perustajajäsen.

100-vuotistapahtumiin liittyen on järjestö asettanut jäsenistölle haasteen palvella 100 miljoonaa ihmistä 1.7.2014 - 30.6.2018 välisenä aikana. Palveluhaasteteemoja on neljä: nälänhätä, nuoriso, näönsuojelu ja ympäristö. Haastekampanja on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle kaikkialla maailmassa. Palvelua saaneita ihmisiä on jo 49 miljoonaa.

Lue lisää täältä: http://www.lions.fi/etusivu/lions-jarjesto_100_vuotta_juhlasivut/


Lämmin kiitos kaikille Joel Hallikaisen konserttiin osallistuneille, teimme yhdessä hienon tapahtuman! Tuotto käytetään paikalliseen hyväntekeväisyyteen.


LINNATTARET LAHJOITTIVAT SUKKIA VANHAINKOTIIN

Keväällä päätimme neuloa villasukkia, jotka lahjoitettaisiin syksyllä paikallisille vanhuksille. Myös jotkut yhdistyksen ulkopuoliset henkilöt halusivat osallistua talkoisiin. Muun muassa erään Linnattaren 90-vuotias äiti halusi lahjoittaa neulomansa sukat keräykseen.

Maritta Lammi ja Maija Kyllönen kävivät lahjoittamassa sukat Urjalan vanhainkodin asukkaille 4.11. Sukkalaatikosta löytyi huikea määrä sukkia: yhteensä 59 paria.

Suuret kiitokset kaikille sukkatalkoisiin osallistujille!


LC Urjala Linnattaret

 

Perustettu: 14.6.2011

Charter Night: 29.10.2011

Jäseniä: 26


 

Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter