Kokoukset

Kiihtelysvaaran Lions-klubi perustettiin 6.12.1983 ja Charter-iltaa vietettiin 10.2.1984. Kummina oli naapurikunnasta LC Tuupovaara. Vuodesta 2005 molemmat pohjoiskarjalaiset ”vaarakunnat” ovat olleet osa Joensuun kaupunkia, mutta molemmat klubit tuntevat edelleen luonnolliseksi toiminta-alueekseen suunnilleen entisten kuntiensa alueen.

Kiihtelysvaarassa pidämme keskinäistä iloista yhdessäoloa tärkeänä. Talkoot, tempaukset ja muut aktiviteetit pyritään järjestämään niin, että niissä on kaikilla veljillä konkreettista tekemistä. Klubikokouksia rutiinit eivät jäykistä vaan asiat käsitellään huumorilla höystäen. Huvin ja hyödyn yhdistäminen ilmenee myös Lions-sökön pelaamisessa, jossa LC Kiihtelysvaaran aloitteesta pelataan vuosittain Suomen mestaruudesta.

Se, että LC Kiihtelysvaaran perustaminen osui itsenäisyyspäiväksi, lienee vaikuttanut siihen, että paikallisten sotaveteraanien tukeminen on ollut klubille itsestään selvä palvelutehtävä.Niin kauan kuin veteraanijärjestöillä oli ovelta ovelle -keräyskampanjoita, huolehdimme autokyydit varusmieskerääjille.

Lions-liiton valtakunnallisten ohjelmien lisäksi olemme etsineet paikallisia auttamiskohteita. Huikeita rahamääriä meillä ei ole liikuteltaviksi, mutta yhdessä tekemällä tulosta syntyy. Paikkakunnan koululaisia muistetaan joka vuosi keväisillä tunnustusstipendeillä. Toistuvaksi tapahtumaksi on noussut myös joka toinen vuosi kevättalvella järjestettävä ilmainen lastenjuhla.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter