Kokoukset

 

Kausi 2019-2020 aloitettiin reippaasti adventtikalenterin suunnittelulla heinäkuun helteillä. Kalenteri saatiin jo elokuussa valmiiksi ja siitäpä tulikin , taasen kerran, hieno! Aino Kósyn ottama jouluinen kuva sekä takakannessa olevat jouluevankeliumit  Tampereen murteella ja normaalitekstinä että tietenkin luukuista paljastuvat mietelauseet takaavat mukvan joulun odotuskalenterin. 

Adventtikalenterin suunnitteluryhmä Tytti, Ritva E., Päivi V., Kaisa, Anja-Kaarina sekä Ritva N. kameran takana.

Samassa tilaisuudessa annettiin Tytille Vuoden Leijona -pinssi.

Ensimmäinen klubi-ilta tälle kaudelle vietettiin Anja-Kaarinan luona Sajaniemessä. Presidentti-Ritva toi illan emännälle upeita auringonkukkia, joita me muutkin saimme kotiin viemisiksi .

Kokouksessa kukitettiin myös kesän aikana kihlautunut jäsenemme Minna O. Onnea vielä meiltä kaikilta!

14.9 . tehtiin retki Ukkolan vuohitilalle valtakunnallisena Osta tilalta-päivänä. Samalla kertaa tervehdittiin myös Tulevaisuuden kuusta sekä käytiin yhdessä lounastamassa Loppi Hovissa. 

Kuvassa syysretkeläiset.

Syyskuun klubi-ilta vietettiin tutustumalla Pelto-Seppälän tilaravintolan antimiin. Kiitokseksi Ritva ojensi Tiina Seppälälle MaijaStiinojen adventtikalenterin.

20.9. Loppi-salissa oli Ritva Nepposen ideoima ja organisoima Puhtaat vedet-luentotilaisuus littyen Leijonat puhtaan veden puolesta valtakunnalliseen kampanjaan. Mielenkiintoinen luento  sekä valtakunnallisesta projektista että Loppi -järven tilasta., Muiden Lopen Lions-klubien ja Loppi-järven ystävien kanssa sovittiinkin illan aikana yhteistyöstä  syksyn puhdistuskalastuksen suhteen.

21.10. Kukkakauppiaamme Päivi Valta lupautui opastamaan syyskranssien teossa. Vihreyttä oli pöytä täynna ja kauniita kransseja syntyi myös Antin Adventin myyjäisiin. 

16.10 Palattiin kotiin eli klubin kuukausikokous sekä samalla  vuosikokous  vietettin Jaana Laukkasen Kuumassa Perunassa. Illan mittaan kukitettiin vielä syntymäpäiviään viettäneet Hilkka sekä Oksasen Minna. 

Kuvassa Minna jälleen kukitettavana (Elokuussa kukitettiin kihlauksen vuoksi, nyt syntymäpäivien tiimoilta)

Kuvassa Hilkka ja Ritva.

30.10 Lopen Leijona lunastivat lupauksensa osallistumalla hoitokalalastuksen ensimmäiseen päivään, kuka ihan veneessä itse kalastukseen osallistumalla kuka väliaikakahvittelun järjestämisellä . MaijaStiinat osallistuivat jälkimmäisellä tavalla. Lisäksi kaikki klubit olivat jo aikaisemmin lahjoittaneet varoja tähän työhön.

Anja-Kaarina työn touhussa.

15.11. Läyliäisten Seuralassa järjestettiin Lopen Lions-klubien yhteinen pikkujoulu, jonka järjestelyvastuussa MaijaStiinat olivat tänä vuonna. Iltaamme viihdyttivät Lopen Harmonikoista koostunut harmonikkatrio, jouluisella musiikilla ja loppuillan tanssimusiikilla. Mervi Korpelan loihtima jouluillallinen maistui kaikille, paikalla oli 51 Leijonaa ja puolisoa. 

 

Lions-presidentit Ritva Nepponen , Jari Siirola ja Aarne Hakala  avasivat tilaisuuden.

Harmonikkatrio Kirsi Jaakkola, Saija Kärki ja Arvi Jokela

 Illan viimeisen valssin aika 

Joulun alla olimme jo perinteiden mukaisesti Pelastusarmeijan joulupata-valvojina Lopen kirjkonkylän S-Marketin edustalla. Siitä viimeistään alkaa joulumieli.

Vuosi vaihtui , onnekkaissa merkeissä. Laukkasen Jaana, jonka Vinttikievarissa kokoonnumme kuukausittaiseen tapaamiseemme, päätti siirtyä Riihimäen Kristallista MaijaStiinoihin. Tervetuloa Jaana

 

Tuula Lohisaari kertoi mielenkiintoisesta työstään eläinlääkärinä , koulutuksesta ja eläinlääkärin moninaisista työvaihtoehdoista.  

Seuraavassa klubikokouksessa helmikuussa sihteerimme Kaisa Haapala kertoi omasta koulutuksestaan ja työstään , diplomi-insinöörinä naisena tietoteknisellä alalla aiheuttaa vielä tänä päivänäkin välillä hämmennystä. 

Tammikuussa osallistuimme henkilöautolastillisen verran aluefoorumiin Parolassa. 

Helmikuussa oli vuorossa pressakoulutus Janakkalassa , johon tulevat 1. ja 2. pressat (Päivi A ja Tuula) osallistuivat. Mielenkiintoinen aihe  ja hyvä kouluttaja , siinäpä onnistuneen koulutusillan .resepti. 

Helmikuussa oli vuorossa myös yritysvierailu AGAn tehtaille Riihimäelle, jonne meistä pääsivät tutustumaan Ritva N, Ritva E, Kaisa ja Anja-Kaarina. 

Maaliskuun klubikokousta jo suunniteltiin innolla, mukana olisi ollut Sri Lankan kummilapsitoiminnan esittelyä, ja uusien mahdollisten jäsenten tutustumista . Vaan toisin kävi, maaimanlaajuinen pandemia levisi meille Suomeenkin. Kaikki kokoontuminen kiellettiin ja muutenkin kehotettiin pysymään sisätiloissa. MaijaStiinatpa otti käyttöön, kiitos Kaisan teknisen osaamisen, virtuaalikokoukset! Näin selvittiin virallisten asioiden hoitamiset ja tehtiin tarpeellisia päätöksiä! 

Kevään suurempi lahjoitus tehtiin Lopen Vanhuspalvelulle. He saivat itse miettiä , mikä olisi annetutn budjetin raameissa heille tarpeellisinta. Listalle tuli uusi televisio Eedilän yksikköön, sekä neljä seniorituolia Toimelan yksikköön. Tuoleihin saimme myös Arne Ritari-säätiön apurahaa, kiitos siitä! Poikkeusolojen takia emme voineet pitää virallisia lahjoituksen luovutusseremonioita, ne siirrettiin syksymmälle, toivottavasti tilanne normalisoituu siihen mennessä.  

Keväällä otimme käyttöön uuden tekniikan kokoustamisessa, kiitos siitä sihteerimme Kaisan, jonka rauhallisella ja väsymättömällä neuvonnalla saimme linjat auki , kuta kuinkin kaikille ja joka kerta kun kokousta netin avulla pidimme! Vaalikokouskin saatiin kunnialla läpi, sitä eivät monet klubit onnistuneet korona-aikana tekemään, hyvä MaijaStiinat! 

Kesäkuun alussa rajoituksia kokoontumisessa oli jo höllätty sen verran, että pääsimme viettämään kauden viimeistä klubi-iltaa , tällä erää Vinttikievarin piha-alueella. Illan ohjelmassa oli lisäksi kahden uuden jäsenen jäsenlupauksen vastaanotto sekä puheenjohtajan nuijan vaihto!  Uudet jäsenet kummeineen lupasivat juhlallisesti noudattaa lions-järjestön periaatteita , Tarja Mannoja (kummi Jaana Laukkanen) sekä Kirsi  Mikkonen (kummina Tuula Lohisaari) . Tilaisuudessa palkittiin myös Vuoden Leijona , jonka tittelin tällä kaudella ansaitsi Päivi Valta. Lisäksi muistettiin jäseniä kukin ja pinssein, Ritva Nepposta muistettiin myös kukin ja leijonapehmoleluin ahkerasta ja innostavasta toimimisesta kaksi kautta klubimme presidenttinä. MaijaStiinojen standaari on nyt valmis ja se esiteltiin ensi kertaa kevään kokouksessa.  Vaihdinvaihto puheenjohtajan nuijan vaihtoineen kuului myös illan ohjelmaan, puhetta johtaa ensi kaudella Päivi A ja Ritva siirtyy ansaittuun past presidentin  neuvojan rooliin. Päivi A lupasikin soitella ja kysyä neuvoja usein. 

Kevään suurponnistuksena oli uuden uutukainen varainkeruuprojekti, jonka Laukkasen Jaana meille ideoi. Keräsimme kuusenkerkkiä litrakaupalla kesäkuun alussa, ja Jaana Vinttikievarin keittiössä keitteli niistä kuusenkerkkäsiirappia. Niitä sitten talkoilla purkitettiin ja laputettiin. Myyntiin niitä saimme Lopen Pehtoorin tilamyyntipisteeseen Tokmannin tiloihin, josta toivomme mahdollisimman monen löytävän tämän uutuustuoteen. Myynnissä niitä on myös meillä kaikilla MaijaStiinoilla. Terveellinen ja hyvänmakuinen luonnontuote ! 

kuusenkerkät pian ämpärissä - Minna K

kuusenkerkät ämpärissä

 

Kuusenkerkät Pehtoorissa

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter