Kokoukset

Kuvagalleria


Lokakuussa 2013 juhlimme klubin 55-vuotisjuhlia Ravintola Perlassa.



Huhtikuussa 2014 juhlistimme perheen viikkoa järjestämällä yhteisen lounashetken Oulun NNKY:n tiloissa. Mukana oli leijonia aina kolmessa sukupolvessa!



Lokakuun lopussa 2014 pokkitörmäläiset urakoivat inventaareissa.



Marraskuussa 2014 tutustuimme Byströmin talon toimintaan.



Syksyllä 2014 tehtiin LC Oulu Siltojen väen kanssa yhdessä linnunpönttöjä.



Jouluisin lahjoitamme inventaarioista tienaamiamme rahoja muun muassa seurakuntien diakoniatyön kautta ostolahjakortteina jaettavaksi. Diakoniatyöntekijä Kirsi Karppinen ottaa vastaan lahjoitusta presidentti Elsi Salovaaralta.



Huhtikuussa 2015 saimme klubi-iltaan vieraaksi Juhani Pelkosen, jonka gradutyötä päätimme tukea. Gradu käsittelee mielimusiikin vaikutusta vanhusten hyvinvointiin laitoksissa.



Tammikuussa 2015 oli Pokkitörmän vuoro laskea seppele järjestön perustajan Melvin Jonesin syntymäpäiväviikolla pidettävässä aktiviteetissa. Seppeleen laskivat presidentti Elsi Salovaara ja sihteeri Jarkko Raatikainen.


Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter