Lions Club Seinäjoki Aalto ry
0821 kotimainen jäsennumero
49050 kansainvälinen jäsennumero
Klubi on perustettu 7.11. 1988 ja rekisteröity 23.3.1990
Charter Night 17.1.1989
Olemme Seinäjoella toimiva aktiivinen lions-klubi. Jäsenemme ovat eri ikäisiä ja erilaisista ammateista olevia naisia. Kaudella 2020-2021 F-piiri pakitsi klubimme aktiivisimmaksi ja monipuolisimmaksi klubiksi.
Klubimme leijonien kuvaa erityisesti kolme ominaisuutta;
Rohkeus tarttua asioihin ja tarjota apua lähelle ja kauaksi.
Tahtoa suorittaa meille uskotut tehtävät.
Nöyrä ylpeys saada olla mukana ison ja arvostetun hyväntekeväisyysjärjestön jäsenenä.
Yleistä lions-toiminnasta Haluamme nähdä inhimilliset tarpeet ja rohkaisemme vapaaehtoisia palvelemaan yhteiskuntaa niin, että vähennämme epäoikeudenmukaisuutta ja eriarvoisuutta. Haluamme tuoda avun matalan kynnyksen periaatteella lähelle ihmistä. Rauhan ja välittämisen avulla olemme edistämässä kansainvälistä yhteisymmärrystä lions-klubien avulla.
Suomalaisen lionstoiminnan perusajatuksena on, että teemme yhdessä työtä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla lasten ja nuorten terveen elämän, kasvun ja kehityksen turvaamiseksi sekä perheiden, vanhusväestön, vammaisten ja muiden apua tarvitsevien tukemiseksi.
Lions-toiminta mahdollistaa jäsenen toimia laajassa sosiaalisessa yhteisössä, kehittyä ihmisenä ja kehittää johtamistaitoja sekä olla kontaktissa muihin lioneihin maailmanlaajuisesti.
Lions Clubs International (LCI) on perustettu vuonna 1917. Järjestön perustaja oli amerikkalainen liikemies Melvin Jones. Arne Ritari toi lions-toiminnan Suomeen vuonna 1950. Arne Ritari on Seinäjoelta lähtöisin.
Keskeisenä tavoitteena on kannustaa palvelunhenkisiä naisia työhön kotipaikkakuntansa hyväksi ilman henkilökohtaisen taloudellisen hyödyn tavoittelua.
Kunnia-asiamme on, että kerätyt varat lahjoitetaan lyhentämättöminä suunniteltuihin ja lahjoittajille ilmoitettuihin hyväntekeväisyyskohteisiin.
Kyse ei aina ole edes rahasta vaan siitä,
että kohtaamme ja pyrimme näkemään lähimmäisen tarpeen!
Me palvelemme ilolla ja haluamme tehdä hyvää.
Leijonana voit tehdä monella tavalla hyvää
Lionsjärjestö ei pyri korvaamaan yhteiskunnan peruspalvelua, vaan vapaaehtoistyöllä annamme apua alueellamme kohteisiin, jotka tarvitsevat apua peruspalvelujen lisäksi. Tämä apu voi olla pienelle ryhmälle tai yksittäisille ihmisille hyvinkin merkittävää.
Tule kanssamme tekemään hyvää!
Ota yhteyttä niin kerromme Sinulle lisää toiminnastamme.
Meidät tavoitat vastuuvirkailijoiden välityksellä sähköpostilla (alla). Klubikokoukset ovat syys-toukokuussa, kuukauden 2. tiistai, Hotelli Sorsanpesä Winston-kabinetti, kello 18.
Kesäaikana vietämme lomaa. Yhteydenotoosi pyrimme vastaamaan mahdollisimman nopeasti.
Toimintakausi 2022-2023 hallitus/ virkailijat
Hallitus
Presidentti | Arja Kanto | seinajoki.aalto@lions.fi |
Varapresidentti | Teija Ojala | seinajki.aalto@lions.fi |
2. Varapresidentti | Sirpa Nurmela | |
Sihteeri | Teija Ojala | seinajoki.aalto@lions.fi |
Rahastonhoitaja | Kristiina Kangassalmi | seinajoki.aalto@lions.fi |
Virkailijat | ||
Toiminnantarkastajat | Liisa Kangas | |
Jäsenjohtaja | Arja Kanto | |
Palvelujohtaja | Arja Kanto | |
Markkinointiviestinnän johtaja | Arja Kanto | |
LCIF-vastaava | Mari Pölkki | |
ARS-vastaava | Liisa Aarni | |
KV-nuorivaihtovastaava | Mari Pölkki | |
Arkistonhoitaja | ||
Myyjäistyöryhmä | Kaikki leijonat | |
Ympäristötyöryhmä | Arja Kanto | |
LC Seinäjki Aalto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2022-2023
Heinä-lokakuu
Ympäristöaktiviteetit Kyrkösjärvi, Lastenreitti, Kivipolku, Joupiskan kuntoportaat, kosteikko/suihkulähde, luonnonkukkaniitty - yhteistyö Lakeuden Elämysliikunnan kanssa.
Elokuu
5.8.2022 DB päivä Seinäjoella yheistyössä EP Diabetesyhdistys, Seinäjoen Keskussairaala ja F-piirin diabetesjohtaja Armas Rinne.DB-yhdistys ilmittaa paikan.
Syyskuu
KiTeNet (Kiusaamisesta Terveeseen Nettikäyttäytymiseen) vanhempainilta Seinäjoen alakoulujen vanhemmille 22.9.2022 FRAMI.
LC Aallon vastuukoulut Kärjen, Pajuluoman ja Steinerkoulun alakoulut ja mahdollisett koulukohtaiset vanhempainillat.
Rauhanjulistepiirustuskilpailuun osallistuminen.
Lokakuu
Vuosikkous 11.10.2022
Hyvän päivä 8.10.2022 – kohde tarkentuu lähempänä ajankohtaa
Marraskuu
Joulumyyjäisten / -tapahtuman valmistelu
Joulukuu
Attendo Mendis Jouluiset laulelot.
Joulumyyjäiset/tapahtuma.
Jouluruokailu
Tammikuu
Melvin Jones-päivä 13.1. aktiviteetti Esperi Care Kärjenpuisto tjm vanhukset ulkoilua laulua.
Helmikuu
Lasten hiihtotapahtuma yhteistyötä toisen klubin kanssa.
14.2. Ystävänpäivätervehdys esim. hoivakodit.
Maaliskuu
Syöpä-lasten konsertti, yheistapahtuma Seinäjoen Leijonat.
Naistenpäivätapahtuma 8.3. 2022
Muotinäytös, Kello 5-tee, Suklaakutsut
Huhtikuu
Klubin vaalikokous 11.4.2023
Vapputervehdys vanhuksille – ulkoilua – Myllypuistosairaala
F-Piirin vuosikokous
Huhti-kesäkuu
Ympäristöaktiviteetti Kyrkösjärven ja Joupiskan maastossa
Toukokuu
Attendo Mendis Keväiset ja kesäiset laulelot ja Kivipuro Kuusikoto?
Kesäkuu
Liiton vuosikokous
Kesäkuu
Kauden päätös 5.6. 23 Kyrkkärillä Käpälikössä ympäristöpäivänä.
10.5.2022/ak
Lions Clubs International on maailman suurin palveluklubijärjestö, jossa on yli 1,4 miljoonaa jäsentä noin 46 000 klubissa yli 200 maassa ja maantieteellisellä alueella.