Kokoukset
Jäsenet

Lions Club nuorisovaihto Istanbulissa kesällä 2011

NUORISOVAIHTO


Lions-järjestö on pitkään järjestänyt kansainvälistä nuorisovaihtoa. Myös Lions Club Suodenniemi on tässä toiminnassa mukana. Vaihtoon osallistuvalle 17-21 vuotiaalle paikkakunnan nuorelle järjestetään 3-6 viikon pituinen matka kohdemaahan, yleensä Eurooppaan.

Kohdemaassa nuori on sijoitettu sikäläiseen isäntäperheeseen, joka huolehtii hänestä, tutustuttaa maan ja oman paikkakuntansa kohteisiin, kulttuuriin ja ihmisiin. Osa ajasta vietetään kansainvälisellä nuorisoleirillä, jonne on samanaikaisesti kokoontunut eri maiden Lions klubien lähettämiä nuoria.

Hakeutuminen


Hakeutuminen nuorisovaihtoon tapahtuu syksyisin. Syys-lokakuulla julkaistaan paikallislehdessä ilmoitus asiasta. Hakulomake täytetään marraskuussa yhdessä nuoren, vanhempien ja Lions klubimme nuorisovaihtoasiamiehen kanssa. Matka toteutetaan seuraavana kesänä.

Tähän mennessä suodenniemeläisiä on ollut nuorisovaihdossa mm. Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Sveitsissä, ..., Brasiliassa, Turkissa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa. Vastavuoroisesti paikkakunnallamme on ollut nuoria mm. Japanista, Turkista, Hollannista, Israelista...

Kuvat yllä Lions Club nuorisovaihdosta Turkin Istanbulissa kesällä 2011

 

Kuva Lions Club nuorisovaihdosta Yhdysvalloissa kesällä 2014

 

Kuva Lions Club nuorisovaihdosta North Dakotasta -Yhdysvallat kesällä 2017

 

Isäntäperheenä toimiminen


Mikäli haluaisitte toimia nuorisovaihdon isäntäperheenä Suodenniemellä, odotamme mielellämme yhteydenottoanne.

Lisätietoja nuorisovaihdosta antaa nuorisovaihtoasiamiehemme, ks. Hallitus.

 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter