Kokoukset
Jäsenet

Syvälahden Taidepolku Kellokoskelle

Kalastuskauden avajaisissa lauantaina 27.5.2017 avattiin LC Kellokoski/Annojen koordinoima Syvälahden Taidepolku. Taidepolulla on innovatiivisia kellokoskelaisten yhteisöjen valmistamia ympäristötaideteoksia.  Polku kulkee joen varressa olevan uimarannan ja Omenalahden sillan välisellä alueella. Polku on Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi toteutettu ympäristöprojekti ja juhlistaa myös Lions-järjestön 100-vuotista taivalta. Teokset ovat esillä ainakin syksyyn asti.

Punainen Sulka keräys

Suomen Lions-klubit toteuttavat koko maassa kuudennen Punainen Sulka-varainkeräyskampanjan  2016-2017. Edellinen kampanja toteutettiin kymmenen vuotta sitten. Tuen kohteeksi Lions-klubit ovat valinneet 100-vuotta täyttävän itsenäisen Suomen nuorison teemalla: Tue nuorta itsenäisyyteen. Keräystavoite on 5 miljoonaa euroa ja tuki ohjataan keräyskumppaneiden kautta neljälle osa-alueelle:  Syrjäytymisen ehkäiseminen, päihteettömyys, elämänhallinta ja mielenterveys. Annojen osalta projekti on saatettu päätökseen toukokuussa 2017.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter