Kokoukset
Jäsenet

Nuorten Leijona hiihdot Kalevalan hiihtokeskuksessa 2.3.2024 "Talvipyrähdys Kalevalassa" tapahtuman yhteydessä, lapsia ja nuoria oli 25.

Hannu Huotari esitteli 15.2.2024 klubin kuukausi kokoontumisessa Kuhmon kirkonkylän alueesta tehtyä pienoismallia Perttulin aattona 26.8.1939.

 

LC Kuhmo/Kuhmoniemen klubin ajankohtaista toimintaa sanoin ja kuvin

Lions Club Internationalin perustajaa Melvin Jonesia kunnioitetaan 13. tammikuuta hänen synty- mänsä 145. vuosipäivän johdosta. Kukkaseppelettä asettelemassa Jukka Väisänen LC Kuhmo/ Kuhmoniemi ja LC Helenoista Elina Pyykkönen ja Aila Ahtonen. vartiossa Eero Väisänen ja Juhani Niskanen LC Kuhmo/Kuhmoniemi.

 

Tapio Lipsonen luovutti 2022/2023 kauden Presidentti oikeudet seuraavalle Presidentille Jukka Väisäselle.

 

Lion Lauri Sutiselle luovutettiin 16.3.2023 kansainvälisen presidentin myöntämä kunniamerkki uusien jäsenten hankinnasta. Kunniamerkin asetti Presidentti Tapio Lipsonen.

 

Lions Club Kuhmo/ Kuhmoniemi laski seppeleen 22.1.2023 Kuhmon vanhan hautausmaan sankariristille maailmanlaajuisen Lions Clubin Melvin Jonesin päivänä. Jones oli järjestön perustajajäseniä. Seppeleen laskussa Lauri Komulainen, Tapio Lipsonen, Jukka Väisänen, Alli Lipsonen ja lipun kantajana Eero Väisänen.

 

 

Timo Koistinen hyväksyttiin klubin jäseneksi 14.12.2022. Kummi Markku Heikkinen ja Presidentti Tapio Lipsonen hoiti jäsenyys muodollisuudet.

 

 

Tuomas Kettusen ja avustajan Tommi Anttalaisen (kuvan ottaja) avustuksella kävimme eduskuntatalo tutustumis kierroksella.

 

 

Kuhmo-Kuhmoniemi Lion Club, muutama vierasvierailija ja reipas lapintyttö Emilia vieraili eduskunnassa 22.11.2022 Tuomas Kettusen eduskunta edustus viran aikana. Esa Piirainen teki järjestelytyöt vierailun aikaan saamiseksi.

 

 

Mauri Kuula hyväksyttiin klubin jäseneksi 17.11.2022. Kummi Jorma Soikkeli ja Presidentti Tapio Lipsonen hoiti jäsenyys muodollisuudet.

 

LC Kuhmo/Kuhmoniemen lahjoittamia varoja nuorisotyön eri tarpeisiin olivat vastaanottamassa Kiva HT:n varapuheenjohtaja Jorma Piipponen (vas.), Kuhmon Kivan edustajina nuori Aino Heikura ja Kivan hallituksen jäsen Riikka Heikkinen sekä Kuhmon 4H:n edustajana nuori Siru Väisänen. LC Kuhmo/Kuhmoniemen edustajina luovutushetkeen osallistuivat klubin presidentti Tapio Lipsonen, lahjoituskirjat luovuttanut aikaisempi presidentti Esa Piirainen sekä klubin sihteeri Eero Väisänen. 

Antero Komulaisen valokuva Kuhmolaisesta

 

Kuhmossa ikäihmisille riittää tekemistä. Vanhusten viikon perjantaina 7.10.2022 kokoonnuttiin Kalevalan urheilukeskuksen laavun ympärille. Makkaroiden paistuessa vaihdettiin kuulumisia ja välillä jumpattiin Jorma Soikkelin asahi-terveysliikkeillä. Tapahtuman järjestiin Lion järjestön vuosittaisena Hyvä teko-päivänä.

 

 

Halkoprojekti Salme Haveriselle 3.10.2022. Matti Pääkkösen pilkekoneella. Avustavissa aputöissä Eero Väisänen, Esa Kyllönen, Juhani Niskanen ja Tapio Lipsonen.

 

Ulkoilu päivä Särkkäjärven laavulla Sinisen polun varrella 24.9.2022. Osa kävi aamusta jänisjahdissa.

Ulkoilu päivä Särkkäjärven laavulla Sinisen polun varrella

Rantasalmen Lions Clubin vierailu Kuhmossa 25.8. Illan viettoa Kalevala hotellissa Kuhmon Clubin edustajien kanssa, Tapio Lipsonen, Esa Piirainen ja Jukka Väisänen.

 

 

 

 

17.3.-22
Hannu Huotarille myönnettiin kunniakirja 45 -vuotisesta leijonatyöstä.

 

9.12.-21
Tenho Pylkäkselle tuli 50 vuotta täyteen leijonatyötä.
Siitä muistoksi asiaan kuuluva merkki rintaan
 

Reippaat klubiveljet syksyllä 2021 Maija Tähkävuoren pihan siivoustalkoissa.

 

VDG Eija Tuomaala vieraili LC Kuhmo/Helenoiden  klubissa ja meidänkin klubilla oli siellä edustus.
Pres Mauri Vilden  luovuttamassa klubimmme standaardin Eija Tuomaalalle.
7.2.2021

 

 

Rahankeräyslaatikot ovat olleet uudessa muodossa S-Marketin- ja K- Supermarketin auloissa 2-vuotta ja kun ne 15.1.2020 ensimmäisen kerran tyhjennettiin, niin kolikoita oli 18 kg. Kertyneet rahat luovutetaan lyhentämättöminä nuorille urheilujoukkueille.

 

Vuoden ensimmäinen kuukausitapaaminen, johon oli kutsun saneet uudet jäsenet: Ari Piirainen, Jarmo Huotari ja Martti Haverinen, kummeina  olivat Esa Piirainnen ja Markku Heikkinen

16.1.2020

LC Kuhmo-Kuhmoniemi ja LC Kuhmo-Helenat laskivat yhteisen seppeleen Kuhmon sankarihautausmaalle sankariristin juurelle Lionsviikolla 08.01-20

 

Joulukuukauden kuukausitapaaminen Hyvinvointi Sammossa 19.12.2019
Ohjelmassa : Timo Suutari kertoi Israelin matkasta ja siellä mm. Joosefin haudalla käynnistä.
Iltaa vietimme pikkujoulun merkeissä, joten nautimme ensin täydellisen jouluaterian. Hannu Huotari piti huumoripitoisen puuropuheen, vaikka puuro ei sisältynyt jouluateriaamme..
Mauri Kuula oli meillä soittamassa pianolla joululauluja, joita me parhaamme mukaan hänen säestyksellä lauloimme.Mukana oli myös Helenaklubin jäseniä. 
 

 

Varapiirikuvernööri Antero Stenius vieraili puolisonsa Seijan kanssa
klubimme vuosikokouksessa 17.10-19

 


13.8.-19  Klubimme järjesti Diabetesyhdistykselle virkistäytymisiltapäivän  Syväjärven retkeilyalueelle. Mukana 20 diabetesyhdistyksen jäsentä ja 9 leijonaa

Pöytäkirja 13.8.-19

 

Mirja Piipponen kertoi Kuhmon vanhalla hautausmaalla klubimme jäsenille historiaa vuosien varrelta. 22.8. klubitapaaisen merkeissä.

Lions Clubs Internationalin uutiset
Connect with Us Online
Twitter